Päijät-Hämeessä on todettu kolme uutta koronatartuntaa ja yksi koronaviruksen aiheuttama kuolema

Koronavirusnäytteitä analysoidaan laboratoriossa. Kuvituskuva. MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA

Nina Räty

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän alueella on varmistettu kolme uutta koronavirustartuntaa maanantain jälkeen, tiedotti yhtymä keskiviikkona.

Yhteensä varmistettuja koronavirustartuntoja on todettu epidemian aikana Päijät-Hämeessä 290 ja koronavirusnäytteitä on otettu kaikkiaan 37 380.

Yksi iäkäs potilas on menehtynyt Covid-19-tautiin. Yhtymä ei tiedota kuolemantapauksesta enempää yksityisyyden suojaan liittyvistä syistä. Koronaviruksen aiheuttamaan tautiin on menehtynyt Päijät-Hämeessä seitsemän ihmistä epidemian aikana.

Epidemia on Päijät-Hämeessä edelleen perusvaiheessa. Yhtymä seuraa tilannetta päivittäin ja antaa mahdolliseen kiihtymisvaiheeseen siirryttäessä uusia ohjeistuksia. Yhtymä kertoo, että kiihtymisvaiheen uusiin toimiin ja kasvomaskien käyttösuosituksen laajentamiseen on varauduttu.

Miksi THL:n ja Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän koronavirusluvut poikkeavat toisistaan? Näin yhtymä vastaa

THL: Suomessa 215 uutta koronatartuntaa – kahden viikon lukema on hieman laskussa

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut