Seurakuntien Pimeästä valoon -tapahtuma siirtyy verkkoon

Itsemurhan tehneitä muistetaan jälleen myös Lahdessa. Sami Kuusivirta

Mielenterveysjärjestöjen Pimeästä valoon -tapahtuma siirtyy verkkoon. Lahtelaisten laulaja Mikael Saaren ja pianisti Miikka Kallion konsertti nähdään Lahden seurakuntien YouTube-tilillä.

Sunnuntaina 15. marraskuuta järjestettävässä konsertissa kuullaan lisäksi sotilaspastori Risto Kaakisen puhe.

Konsertti liittyy valtakunnalliseen päivään, jolloin kynttilät syttyvät itsemurhan tehneiden muistoksi. Se avaa myös paikallisesti valtakunnallisen mielenterveysviikon. Suunnitelmissa on seurakuntayhtymän mukaan julkaista konsertin aikana lähetettyjä yleisön viestejä suorassa lähetyksessä.

Pimeästä valoon -tapahtuman järjestävät päijäthämäläiset mielenterveysjärjestöt yhdessä Surunauha ry:n ja Lahden seurakuntayhtymän kanssa. Mukana ovat Päijät-Hämeen Mielenterveystyön Tuki Miete, Päijät-Hämeen Mielenterveysomaiset - FinFami, Lahden Klubitalo Eskot ja Päijät-Hämeen mielenterveysseura - Lahden seudun kriisikeskus.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.