Meidän juttu: Juha Hartman valittiin SF-Caravan ry:n liittohallitukseen

SF-Caravan Lahden Seutu ry:n puheenjohtaja Juha Hartman valittiin SF-Caravan ry:n liittohallitukseen. Armi Ylikorpi

Kari Koivunen

Karavaanareiden kattojärjestön SF-Caravan ry:n liittokokous järjestettiin lauantaina 26.9. Hämeenlinnassa. Koronatilanteen vuoksi kokous oli siirretty keväästä tähän päivämäärään.

Puheenjohtajaksi valittiin uudelle kaudelle Olli Rusi ja liittohallitusvaalissa eniten ääniä sai SF-Caravan Lahden Seutu ry:n puheenjohtaja Juha Hartman ja toisena uutena jäsenenä valittiin Harri Järveläinen (SF-Caravan Pirkanmaa).

Päijät-Häme oli muutenkin hyvin esillä, sillä SF-Caravan Kaakkois-Hämeen (Iitti) puheenjohtaja Veikko Vuorialho sai ensimmäistä kertaa myönnetyn platinamerkin. Tämä merkki myönnettiin merkittävästä ja uraauurtavasta elämäntyöstä karavaanareiden hyväksi.

SF-Caravan Lahden Seutu ry on perustettu 1970, ja yhdistyksen 50-vuotista taivalta olisi juhlittu Lahdessa, mutta koronasta johtuen juhlia on siirretty vuodelle 2021. SF-Caravan Lahden Seutu ry on ollut mukana yhteistyössä mm. Caravan-messuilla, Jukolan viestissä, Kuninkuusraveissa sekä hiihdon MM kilpailuissa neljä kertaa.

Meidän juttu Avoimissa ovissa juhlittiin Hollolan A-killan 20-vuotista taivalta

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut