Käkisalmen omaa lippua juhlittiin Heinolassa

Lippu lisää samaa perintöä vaalivien yhteenkuuluvuutta, karjalaisten juhlassa muistutettiin.

Käkisalmi-säätiön sihteeri Leena Oikarinen ja puheenjohtaja Marja Huovila esittelevät Käkisalmen lippua. Taina Kivijärvi

Taina Kivijärvi

Oma lippu oli ollut Käkisalmi-säätiön toiveissa pitkään. Viime keväänä haavetta lähdettiin toteuttamaan. Tulosta juhlittiin Heinolassa lauantaina, kun lippu vihittiin juhlallisin menoin.

Lippu oli tarkoitus vihkiä ja ottaa käyttöön kesällä Heinolassa järjestettävässä Käkisalmi-juhlassa. Juhla jäi kuitenkin koronaviruksen takia pitämättä. Myös kaikki muut yhteiset tapahtumat kuten lauluillat, kotiseutumatka ja Karjalan Liiton kesäjuhlat peruuntuivat.

– Halusimme kuitenkin kokoontua Käkisalmen merkeissä edes kerran tänä vuonna, Käkisalmi-säätiön hallituksen sihteeri Leena Oikarinen sanoi.

Koronan takia juhla ei ollut kaikille avoin. Pienellä väkimäärällä turvavälit onnistuivat WPK-talossa hyvin.

Lippuidean isä oli Heinolan Karjala-seuran puheenjohtaja ja Käkisalmi-säätiön hallituksen jäsen Aimo Pärssinen.

Käkisalmi-säätiön puheenjohtaja Marja Huovila kertoi, että Käkisalmi lienee ollut viimeisiä luovutetun alueen kaupunkeja, jolla ei ollut omaa lippua.

Lipun suunnittelija, heraldikko Tuomas Hyrsky toivoi lipun juhlistavan Käkisalmi-juhlia ja tuovan yhteishenkeä.

Myös lipun vihkinyt kenttärovasti Juhani Liukkonen tähdensi, että lippu lisää samaa perintöä vaalivien yhteenkuuluvuutta.

– Lippu on aina edustamansa yhteisön arvokas symboli, hän muistutti.

Juhlassa muistettiin kahta heinolalaista työstä, jota he ovat tehneet karjalaisuuden eteen. Martta Lindströmille luovutettiin Karjalan Liiton kultainen ansiomerkki.

Käkisalmi-säätiön keväällä väistynyttä puheenjohtajaa Erkki Heiskasta kiitettiin lahjoin ja kukkasin.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut