Lahden talousennuste koheni roimasti: kaupunki on tekemässä koronakriisin keskellä jopa alkuperäistä tavoitetta paremman tuloksen

Konsernipalvelujohtaja Mika Mäkinen esitteli kaupungin talousnäkymiä elokuussa valtuustoseminaarissa. Tuolloin kuluvan vuoden tuloksen ennakoitiin jäävän vähintään 20 miljoonaa euroa alijäämäiseksi. Vili Uuskallio

Koronaviruskriisi ei sittenkään ole romahduttamassa Lahden kaupungin taloutta tänä vuonna. Vielä kuukausi sitten ennakoitiin tammi-kesäkuun tilanteen pohjalta, että kaupungin tulos painuisi kuluvana vuonna 24,4 miljoonaa euroa alijäämäiseksi.