Meidän juttu: OAJ Päijät-Häme käsitteli oikeuksia ja velvollisuuksia etäkoulutuksessa

Heli Pohjonen

Koronavuosi on laittanut myös yhdistykset miettimään uusia toimintatapoja. Eipä olisi vielä vuosi sitten uskonut, että järjestämme koulutusta tai kokouksia etänä.

Halusimme pitää jäsenten oikeusturva- ja lakiosaamisesta huolta myös poikkeuksellisissa oloissa, joten kokosimme voimat yhteen OAJ Kanta-Hämeen kanssa ja järjestimme 16.9.2020 yhteisen Opettajan oikeudet ja velvollisuudet -koulutuksen. Illan asiantuntija, työmarkkinalakimies Kristiina Tuhkiainen kävi läpi mm. korona-epidemiaan liittyviä asioita, haastavia tilanteita arjen työssä, koulun ojentamiskeinoja sekä turvallista uinninopetusta. Kysymyksiäkin päästiin esittämään – chatin kautta tietenkin!

Antoisaa koulutus oli näinkin, vaikkakin alueyhdistyksen koulutuksiin yleensä kuuluvaa yhteisöllistä ruokailua ja verkostoitumista jäi varmasti moni osallistuja kaipaamaan. Nyt on open koulureppu täynnä tärkeää varhaiskasvatuksen ja koulutuksen lainsäädännöstä! Aika näyttää, miten seuraavan kerran tapaamme jäseniämme, etänä vai livenä?

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut