Kirjailijakokous sukelsi heti taiteen syvään ytimeen

Ilkka Kuosmanen

Kuten usein ennenkin, kirjailijakokouksen tämänvuotinen teema - Kirjailija tasapainotaiteilijana - osoittautui hedelmälliseksi valinnaksi. Tai siis ainakin sikäli, kun kirjailijakokouksen halutaan kyntävän syvissä filosofisissa vesissä.

Kokouksen sunnuntaina avannut ohjaaja-kirjailija Juha Hurme johdatteli satapäisen kuulijajoukon alustuksessaan päistikkaa vuosituhansien taakse luolamiehen maailmaan.

Hurmeen maailmanselityksessä taiteilija oli alun perin se, joka jäi henkiin sapelihammastiikerin hyökkäyksestä, mutta vammautui pahasti. Koska hepulla ei ollut enää yhteisössä muuta käyttöä, kyseinen ”rampa narri” alkoi murjoa vitsejä nuotiopiirissä.

- Joku heitti narrille palkkioksi villisian potkan, joku toi vettä joesta, joku pesi hänen haavansa. Taide oli syntynyt, Hurme päätteli.

Keskustelu pulppusi tämän jälkeen vilkkaana. Esimerkiksi virolainen Rein Raud huomautti, että Hurmeen taideteoria nojaa vahvasti kapitalistiseen maailmankuvaan.

- Taiteilija on siis alusta asti ollut se, joka ei kykene tuottavaan työhön, Raud päätteli.

Raud sanoi itse pitävänsä taiteilijoita pikemminkin shamaaneina.

- Taide on kohtalon meille antama lahja siitä eettisestä päätöksestä, että sairaita ja rampoja ei jätetty oman onnensa nojaan, Raud arveli.

Hurmeen ajatusilotulituksen rinnalla aamupäivän ulkomaiset alustajat Anne Michaels ja Markéta Hejkalová jäivät kovin kirjallisine joskin tiheine alustuksineen väistämättä hieman sivustaseuraajan rooliin.

Taiteen voima tuli joka tapauksessa todistettua: yliajalle venyneen aamukeskustelun päätteeksi sinnikäs sade vihdoin taukosi.

- Uskomme tietysti, että tämäkin on kirjallisuuden ansiota, sanoi puhetta johtanut Joni Pyysalo ennen kuin komensi kirjailijat lounaalle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Urheilun ja yrityselämän kerma kokoontui Lahdessa pohtimaan menestyksen reseptiä: "Kisapuistoon pitäisi saada ensin sähköt", murjaisi FC Lahden toimitusjohtaja
  2. Uppoaisiko sinulle kilo lihaa vain minuuteissa? Lahdessa kisataan lauantaina jälleen lihamukin syönnin MM-tittelistä
  3. Pelicansin A-nuoret avasivat maalihanat – ottelu käynnissä, katso suora lähetys tästä
  4. Husissa todettiin toinen koronavirustartunta – suomalaisnainen oli saapunut Pohjois-Italiasta
  5. Pariisin keskustassa suurpalo, Gare de Lyon -rautatieasema evakuoitu
  6. Pelicansilla punainen lanka kateissa Jukureita vastaan
  7. Katkenneen voimajohtopylvään korjaus etenee Lahden Patomäessä
  8. Gallup: Kysyimme Lahdessa liikkuneilta, suuntaavatko he Salppurin kisoihin, vastaus oli yksiselitteinen ei – "Aiemmin kisat näkyivät Lahdessa enemmän"
  9. Korkeakoulutettu tienaa Uudellamaalla lähes 20 000 euroa enemmän kuin maakunnissa – yksi syy selittää ilmiöstä paljon
  10. Samae Koskinen esiintyy kesällä Villähteen uusilla festivaaleilla
  11. Herola aloitti Salpausselällä lupaavasti – yhdistetyn varakilpailussa kolmas
  12. Asiantuntijat kyseenalaistivat Aika jonka sain -elokuvalle myönnettyjen palkintojen arvon – Olga Temonen vastaa: "Minulla ei ole tapahtumasta mitään pahaa sanottavaa"
  13. Isyys tuo tasapainoa lahtelaisen urheilijan Leevi Mutrun elämään
  14. Lahtelaistaustainen dramaturgi Marko Järvikallas pääsi esikoiskirjaa tehdessään seikkailemaan vapaana teatterin raameista – novelleihin heijastui myös nuoruuden ilmapiiriä 1980-luvun Lahdesta
  15. Eeva Soivio tuo veljensä traagisen tarinan Teatteri Vanhaan Jukoon sunnuntaina

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.