Aila-myrsky riehui Päijät-Hämeessä: puita kaatui useissa kunnissa, peltikatto repeytyi Lahdessa ja laituri kymmenine veneineen irtosi Messilässä

Krista Koivisto, Sohvi Auvinen, Nina Räty

Aila-myrskyn navakat tuulet aiheuttivat torstaina vahinkoja ja katkoivat sähköjä Päijät-Hämeessä.

Päijät-Hämeen pelastuslaitokselle kertyi torstain aikana yli sata myrskyn aiheuttamaa tehtävää, joista noin 90 oli teille, linjoille tai talojen päälle kaatuneiden puiden raivausta. Perjantain puolella pelastuslaitos sai vielä yhden tehtävän kaatuneesta puusta Lahdessa. Pelastuslaitos kävi raivaamassa puita kaikissa Päijät-Hämeen kunnissa. Myrsky ei kuitenkaan aiheuttanut henkilövahinkoja.

Aila-myrskyn tuhoja raivattiin Lahdessa, Pikku-Vesijärven puistossa tuuli teki pahoja tuhoja useille puille - video

Lahdessa puu kaatui Hollolankadulle hieman ennen kello 11:tä aamupäivällä sulkien kadun osittain liikenteeltä.

Lahdessa Jalkarannantielle kaatui kaksi puuta iltapäivällä tunnin sisällä kahdessa eri kohtaa. Ensimmäinen saatiin raivattua nopeasti tieltä puoli kahden jälkeen. Toista puuta raivattiin puoli kolmen jälkeen. Puu tukki Jalkarannan suuntaan kulkevan kaistan niin, että liikenne joutui kiertämään vastaantulevien kaistan kautta.

Puu katkesi auton päälle Lahdessa Tapanilan hiihtomajan parkkipaikalla. Kiti Pakkanen
Kova tuuli teki tuhoja Pikku-Vesijärven puistossa Lahdessa. Krista Koivisto
Lahdessa Jalkarannantielle kaatui iltapäivällä tunnin sisällä kaksi eri puuta. Krista Koivisto

Saksalassa puu kaatui parkkipaikalla kahden auton päälle iltapäivällä.

Asikkalassa tuuli irrotti myös omakotitalon katon yläpohjan tarkastusluukun. Tämän seurauksena yläpohjaan satoi sisälle jonkin verran vettä. Pelastuslaitoksen Asikkalan yksikkö kävi ruuvaamassa luukun takaisin paikoilleen.

Aila-myrskyn nostamat vaahtopäät velloivat teräksenharmaina Vesijärvellä Lahdessa. Sami Lettojärvi

Aila-myrskyn tuulet voimistuneet, sähköttömiä talouksia Päijät-Hämeessä illan hämärtyessä edelleen satoja

Itäisen Päijät-Hämeen alueella suurimmat myrskytuhot olivat Asikkalassa, Padasjoella ja Sysmässä.

– Muutamia puita kaatui rakennusten päälle, mutta suurin osa linjoille ja teille. Padasjoella kahdeksanmetrisen veneen keulakiinnitys petti ja vene vahingoittui osuessaan laituriin, kertoi päivystävä palomestari Jukka Huttunen.

Lahdessa pelastuslaitos hälytettiin hiemen ennen kello 17:ää Sopenkorven teollisuusalueelle Sopenkorvenkadulle, jossa tuuli oli tarttunut isoon peltikattoon. Päivystävän palomestarin Erkki Santeron mukaan katto oli lähdössä irti, joten pelastuslaitoksen piti irrottaa osa katosta ja laskea se maahan. Peltikatonpalat haittasivat liikennettä Sopenkorvenkadulla.

Messilän satamassa Hollolassa pohjoistuuli ja aallot irrottivat laiturin, jossa oli kiinni kymmeniä veneitä. Yksi pohjaan kiinnitetyistä ketjuista petti ja ponttoonilaituri kääntyi osin toista laituria kohti. Hälytys satamaan tuli kello 15:n jälkeen ja pelastustyöt jatkuivat useita tunteja. Laituri on nyt kiinnitetty vaijerilla, joka haittaa kulkemista satamassa.

Asikkalan Salonsaaressa puu oli kaatunut sähkölinjan päälle. Pirjo Kamppila

Ilmatieteen laitoksen päivystävän meteorologin Ari Mustalan mukaan tuuli voimistui Päijät-Hämeessä myrskyisäksi ja puuskaiseksi päivän aikana. Tuulen suunta on pohjoisesta Päijänteeltä, ja Mustala opastikin, että vesille ei torstaina kannata lähteä.

Pohjoisesta puhaltanut tuuli ehti voimistua pitkillä järvenselillä ja siksi Päijät-Hämeen isojen järvialueiden reunat olivat tiukilla Aila-myrskyn aikana.

Päivitetty 17.9. klo 11.18 tiedolla Hollolankadulle kaatuneesta puusta ja klo 13.29, että puita on kaatunut myös Hartolassa. Päivitetty klo 15.18 ja 22.30 kauttaaltaan. Päivitetty 18.9. klo 6.55 tiedolla tehtävien jakautumisesta torstaille ja perjantaille.

Kovat myrskytuulen puuskat ravisuttavat Päijät-Hämettä – "Ei kannata ainakaan lähteä vesille"

Kenelle kaatuneiden puiden raivaaminen kuuluu? Katso muistilista

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.