Nyt iskee syysmyrsky – kova ja vaarallinen tuuli voi katkoa puiden oksia ja aiheuttaa sähkökatkoja

Elokuun 2010 myrskyssä puut kaatuivat Herrasmannin ulkoilualueen laiturille Lahdessa. Pirjo Kamppila

ESS

Syksyn ensimmäinen myrsky rantautuu Suomeen keskiviikkona.

Ilmatieteen laitos on antanut tuulivaroituksen, jonka mukaan sää on vaarallinen. Voimakkaan pohjoistuulen todennäköisyys on Etelä- ja Keski-Suomessa 40 prosenttia keskiviikon ja torstain välisestä yöstä vuorokauden ajan.

Tuulen nopeus voi olla puuskissa 20 metriä sekunnissa, mikä tarkoittaa vaarallisuusluokituksessa kovaa tuulta. Sellainen katkoo puiden oksia ja ulkona liikkuminen on vaikeaa.

Kova tuuli tarkoittaa yleisesti tuulivahinkoja, paikoin myös yhtenäisiä vahinkoalueita. Luvassa on pitkiä sähkökatkoja sekä katkoja teleliikenteessä.

Myrskyn raja on 21 metriä sekunnissa, mikä ylittyy Pohjanmaan rannikolla ja Ahvenanmaalla. Tällainen tuuli katkoo puita ja irrottaa kattotiiliä.

Ilmatieteen laitoksen sivuilla on ohjeet myrskypuuskien varalta. Niiden mukaan tilanteeseen pitää varautua ennalta. Autoilua kannattaa välttää, koska puut voivat kaatua teille. Vesille ei pidä lähteä ollenkaan ja veneiden kiinnitys pitää etukäteen varmistaa.

Puhelimet pitää ladata ja varata vettä sähkökatkon varalle. Myrskyn aikana hissin käyttöä pitää välttää sähkökatkojen vuoksi.

Myrskyn jälkeen vaaraa aiheuttavat kaatuneet puut ja vahingoittuneet sähkölinjat.

Voimakkaan tuulen mukana saadaan torstaina myös paikoin runsaita sateita. Ne eivät kuitenkaan ilmeisesti yllä Etelä-Suomeen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.