Lahti Energia on valittu vuoden rakentajaksi Lahdessa

Lahden Rakentajien yhdistyksen puheenjohtaja ja Insinööritoimisto Lepistön toimitusjohtaja Jani Lepistö luovutti vuoden rakentaja -palkinnon Lahti Energian toimitusjohtajalle Jouni Haikaraiselle. .

Anne Honkanen

Lahden Rakentajien Yhdistys on valinnut Lahti Energian vuoden 2019 rakentajaksi. Yhdistys kertoo tiedotteessa myöntäneensä palkinnon Kymijärvi III -hankkeen ansiosta.

Laitoksen kokonaisinvestointi oli 180 miljoonaa euroa, ja sen työllistävä vaikutus oli noin 1 000 henkilötyövuotta. Laitoksen kotimaisuusaste on yhdistyksen tiedotteen mukaan noin 40 prosenttia.

Käydessään laitos työllistää suoraan tai välillisesti noin 100 henkilöä.

Tänä vuonna valmistuneella Kymijärvi III -biolaitoksella korvataan 1970-luvulla käyttöönotettu kivihiililaitos.

Lahden Rakentajien Yhdistys edustaa Lahdessa rakentamisen eri tahoja. Yhdistyksellä on jäseninään noin 300 rakennusalan ammattilaista.

Lahden Vesiurut korjattu, esitykset käynnistyvät jälleen

Lahti Energia rakentaa biokattilan Koskisen kuivaamolle Kärkölässä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.