Trampoliinileikki päättyy usein päivystykseen - Moni unohtaa tärkeän turvallisuusohjeen

Kaisa Uusitalo

Trampoliinionnettomuudet ovat lisääntyneet vuosi vuodelta, kertoo osastonhoitaja Päivi Salomäki Lahden Akuutti24-päivystyskeskuksesta. Trampoliinilla itsensä loukanneita tulee päivystykseen kahdesta kolmeen tapausta viikoittain. Useimmiten potilas on noin 2-15-vuotias.

- Etenkin alkukesästä loukkaantumisia trampoliinilla on sattunut paljon. Onnettomuuksia on enemmän, koska myös trampoliinit ovat lisääntyneet, Salomäki sanoo.

Nilkat, ranteet ja kyynärpäät ovat suurimmassa vaarassa trampoliinilla hyppiessä. Yleisimpiä vammoja ovat eriasteiset murtumat ja venähdykset. Joskus hoidoksi riittää pelkkä venähtäneen jalan tai käden sitominen, mutta myös vakavampia, leikkaushoitoa ja kipsausta vaativia murtumia sattuu. Salomäen mukaan onnettomuuksia voi parhaiten ehkäistä pitämällä turvallisuusasiat kunnossa.

- Kun trampoliinilla hyppii vain yksi lapsi kerrallaan ja suojaverkot pidetään kiinni, onnettomuusriski pienenee. Nämä turvallisuusneuvot kerrotaan myös päivystykseen tuleville potilaille, jotka ovat loukanneet itsensä trampoliinilla.

Sairaanhoitaja Tuula Nipuli Heinolan terveyskeskuksesta pitää suurimpana ongelmana sitä, että turvaohjeita ei noudateta.

- Vanhempien pitäisi valvoa, että pienet ja isot lapset eivät hypi yhtä aikaa. Turvaverkosta huolimatta vammoja syntyy, kun pienimmät lentelevät holtittomasti trampoliinilla.

Myös Heinolan terveyskeskuksessa kohdataan trampoliiniloukkaantumisia viikoittain. Nipulin mukaan määrässä ei kuitenkaan ole suurta muutosta edellisvuosiin, vaan trampoliinionnettomuuksia on jopa vähemmän. Syynä voi olla se, että osa potilaista ohjataan suoraan Lahteen hoidettaviksi.

- Meillä ei ole röntgenpäivystystä iltaisin tai viikonloppuisin. Kun sattuu pahemmin ja vamma vaatii kuvausta, potilaat menevät Lahden päivystykseen. Moni hakeutuu suoraan sinne myös omatoimisesti, Nipuli kertoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut