Lahtelaisnainen tatuoi radiomastot oikeaan reiteensä

Markus Luukkonen

Lahti aina mielessä, joillakin jopa reidessä.

Lahtelaisen Jenni Mäkisen päivitys on perjantai-illasta alkaen herättänyt huomiota Facebookin Lahti-sivustolla. Mäkinen esittelee viestissään Lahti-aiheista tatuointia, jonka hän on teettänyt Hollolankadulla sijaitsevassa tatuointipajassa. Mäkisen oikeaan reiteensä ottamassa kookkaassa tatuoinnissa on piirretty Radiomäen maisema mastoineen hehkulampun sisälle. Mastojen väliin on kirjailtu kaunolla "Lahti".

Ajatus Lahti-tatuoinnista on muhinut Jenni Mäkisen mielessä jo pitkään.

- Sitten yhtenä iltana vaan piirustelin sen paperille. Tatuoija Markus Heimonen vähän paranteli kuvaa. Lopulta kaikki kävi nopeasti, kertaa Mäkinen.

Mastot hän halusi mukaan, koska ne ovat jo lapsuudesta rakkaat.

- Olen asunut myös Helsingissä ja Tampereella. Muistan aina paluumatkat Lahteen, kun kaupunkia lähestyessä mastot näkyivät taivaalla. Silloin tiesi olevansa kotona, Mäkinen maalailee.

Hehkulamppu kertoo Mäkisen mukaan muutoksesta ja menneestä ajasta. Toisaalta Mäkinen haluaa myös pitää yllä valoa ja elämää.

Päivityksen laittaminen suositulle Lahti-sivustolle jännitti hiukan etukäteen.

- Vastaan voi kuitenkin tulla kaikenlaista kommenttia.

Jenni Mäkisen kaveripiiristä ei juurikaan löydy Lahti-aiheisia tatuointeja. Tavallisin Lahti-aihe on tulipyörä, joka löytyy muun muassa kaupungin vaakunasta.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kahdesti päivässä arkisin ja kerran päivässä viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut