Lahdessa Liipolan tunnelin louhinta edennyt pois asuintalojen alta

Ruska Paronen

Lahden eteläiseen kehätiehen liittyvällä Liipolan tunnelityömaalla on saatu valmiiksi asuntojen alla kulkeva tunneliosuus.

Liipolassa Jyrkänkadun asuinrakennuksista viisi sijaitsee suoraan louhittavan tunnelin päällä. Lisäksi useampi talo sijaitsee hieman tunnelin sivussa. Tunnelin louhinta on aiheuttanut Jyrkänkadun asukkaille meluhaittaa.

Suoraan Jyrkänkadun kerrostalojen alapuolella tapahtuva louhinta saatiin valmiiksi torstaina 4. huhtikuuta ja kokonaan tunnelilouhinnan on tarkoitus valmistua kesäkuussa 2019. Tämän hetkisen aikataulun mukaisesti Liipolan tunneli avataan liikenteelle loppuvuodesta 2020.

Jyrkänkadun asukkaille on jaettu tietoa tunnelityömaan vaiheista viikoittain.

Tunnelityömaalla paiskitaan töitä myös lauantaisin

Liipolan tunnelin länsiosassa, eli Lahden keskustan päässä, louhintatöistä on jäljellä vielä suuaukkojen puhkaisut. Lisäksi Liipolan välitunnelilla avolouhinta jatkuu huhtikuun puoleen väliin asti. Tunneleiden osalta välitunnelin kohdalla on jäljellä tarkkuuslouhinnat.

Työmaalta muistutetaan, että tunneleiden suuaukoilla tehtävät tarkkuuslouhinnat saattavat aiheuttaa hetkellisen kovan äänen tai pamauksen, mutta eivät enää merkittävää louhintatärinää. Tunnelin itäpäässä, eli Kujalan ja valtatien 4 päässä, tunnelilouhinta jatkuu aina kesäkuuhun asti.

Tunnelilouhinnan valmistumisen jälkeen tunnelissa porataan pultinreikiä arviolta kesäkuuhun asti ja tehdään verhousrakenteen tartuntapulttien porauksia joulukuuhun asti. Työmaatiedotteen mukaan työvaiheiden äänet kuuluvat yläpuolella oleviin taloihin, mutta vähemmän kuin louhintatöiden yhteydessä syntyneet porausäänet. Tunnelityömaalla paiskitaan töitä kesään saakka myös lauantaisin, mutta ei kerrostalokiinteistöjen alapuolella.

Tiehanke

Lahden eteläinen kehätie

Kehätie-hanke koostuu kahdesta eri osasta, jotka toteutetaan kolmena urakkana. Liipolan tunneli on osa 1B-hanketta, joka on projekteista toinen. Teknisesti haastavaan osaan sisältyy useiden eritasoliittymien ja kahden tunnelin rakentaminen. Moottoritietunnelissa omat tunneliputket eri ajosuunnille ja 80 km/h nopeusrajoitus. Pyöräily ja jalankulku on kielletty tunnelissa. Kehätie-hankkeen tavoitteena on varmistaa sujuvampi ja turvallisempi liikenne vilkkaalla valtatiellä 12. Lisäksi tarkoitus on edistää maankäytön ja elinkeinoelämän kehittymistä Lahden seudulla. Hanke alkoi huhtikuussa 2016 ja se valmistunee vuonna 2021. 1B-osan urakoitsija on Valtari, jonka muodostavat Skanska Infra ja Pöyry Finland. Kokonaiskustannusarvio on 275 miljoonaa euroa, josta Liikennevirasto maksaa 72 prosenttia, Lahden kaupunki 25,2 ja Hollola 2,8.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lappu luukulla ja ovet säpissä – katso kuvat koronaviruksen hiljentämästä Lahden keskustasta
  2. Naapurit paljastivat huumeviljelmän – lahtelaismies kasvatti kannabista asunnossaan
  3. Pelicans-pomo myöntää palkkojen myöhästymisen, mutta kiistää osan Ylen tiedoista: "Tällaista emme ole viestittäneet"
  4. 3.4. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Neljä uutta tartuntaa todettu, tartuntoja nyt yhteensä 41
  5. Padasjokelaissyntyinen journalisti Paula Vilén seuraa Atlantin takana kaikkien aikojen katastrofia – koronavirustartunta tappaa amerikkalaisia enemmän kuin Vietnamin sota
  6. Saksalaisyritys Layher sijoittaa toimintojaan Hollolaan – työllistää syksyllä noin 10 henkilöä
  7. Isä Jonas luotsasi Lahden ortodoksiseurakunnan pois kriisistä – kohta koko seurakunta lakkaa olemasta
  8. Mediatalo Keskisuomalainen lomauttaa koronaviruksen takia – johto leikkaa palkkojaan
  9. Oppositio kritisoi hallitusta turhasta kiireestä asioissa, jotka eivät liity koronakriisiin – "Nyt on riskinä se, että tavalliset lakiesitykset eivät tule käsitellyksi asianmukaisesti"
  10. Nastolassakin myyntinäyttelyä pitäneet taidekauppiaat tuomittiin petoksista ja väärennyksistä – oikeus tuomitsi "aidot picassot" menetettäviksi valtiolle
  11. Kärkölän kunta aloitti ruokatarjoilun etäkoululaisille
  12. Asikkalan kunta aloittaa yt-neuvottelut – ei irtisanomisia, lomautukset mahdollisia
  13. Kirjasto on kiinni, mutta luettava ei lopu – näin käytät kirjaston sähköisiä palveluita
  14. Pikavippiyhtiön toimitusjohtaja ennakoi maksuhäiriöaaltoa – perintään joutumisen voi välttää sopimalla eräpäivän siirrosta tai maksuvapaasta kuukaudesta
  15. Espanjassa arki koronaviruskriisissä on yhä tiukempaa, kertoo Torreviejassa talvea viettävä lahtelainen Annika Ardin

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.