Maakuntajohtaja Leppänen: "Täytyy alkaa seurustella myös Hämeenlinnan kanssa"

Poru valtion työpaikkojen vähyydestä Päijät-Hämeessä ei ole maakuntajohtaja Laura Leppäsen mielestä enää tätä päivää. Sami Kuusivirta

Saara Larkio

Kanta-Häme ja Päijät-Häme käyvät tasaista kilpaa tässä vaiheessa vaali-iltaa siitä, kumpi saa enemmän kansanedustajia läpi Hämeen vaalipiirissä. Tilanne on vaihdellut Kanta-Hämeen parin edustajan etumatkasta tasapeliin.

Päijät-Hämeen maakuntajohtaja LauraLeppänen sanoo, että yhteistyötä tehdään joka tapauksessa, kävi miten kävi, mutta "Täytyy alkaa seurustella myös Hämeenlinnan kanssa". Leppänen kertoo, että tarkoitus on joka tapauksessa lisätä vaikuttamista eduskunnan suuntaan, jotta Päijät-Hämeen maakunnan oma viesti saadaan perille.

- Työllisyyden hoito on yksi tärkeimmistä kysymyksistä. Jo systeemistä tipahtaneet nuoret on tärkeää saada mukaan työmarkkinoille. Tarvitaan nykyistä yksilöllisempiä keinoja ja apua elämänhallintaan, ja kunnalliset rahat eivät siihen riitä, Leppänen sanoo.

Silloin tällöin esille nouseva poru valtion työpaikkojen vähyydestä Päijät-Hämeessä ei ole Leppäsen mielestä enää tätä päivää.

- Meidän täytyy luoda työpaikat ihan itse esimerkiksi yritysyhteistyön avulla. Työpaikkojen siirtäminen Helsingistä Lahteen ei ole minusta ratkaisu.

Myös koulutustason yleinen nosto maakunnassa ja yliopistokaupungin statuksen korostaminen ovat Leppäsen mielestä olennaisessa asemassa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahden Demarit väläyttää terveyskeskuspalveluiden palauttamista yhtymältä kaupungille
  2. Suomessa on todettu 17 uutta koronavirustartuntaa
  3. Uudenmaankadulla Lahdessa alkaa viikkoja kestävä päällystysurakka - näin se etenee
  4. Hämeen kauppakamari vauhdittaa yritysten hallitustyöskentelyä – hanke on yrityksille maksuton
  5. Kaksi ruorijuoppoa kiinni Päijänteellä – toinen puhalsi seulonta-alkometriin isot lukemat
  6. Kuvatempaus: Saitko komean sienisaaliin? Lähetä meille kuva
  7. Uusi biojätteen keräilykokeilu käynnistyy Lahdessa – lakimuutosta ennakoiva konsepti saattaa laajentua koskemaan koko maakuntaa
  8. Salpauksen alueella Lahdessa puhdistetaan maaperää öljystä
  9. Kansallispuvut saivat kyytiä Lahden Uudenkylän juoksutapahtumassa – "Eihän tässäkään ole järjen hiventäkään, mutta hauskaa on"
  10. Kuntouttava työtoiminta lisää itseluottamusta ja auttaa arjen hallinnassa
  11. Yksi kuljetettiin sairaalaan liikenneonnettomuudesta
  12. Lahtelainen Eeva Silvennoinen, 92, valtuutti lapset hoitamaan asiansa, kun tytär ehdotti sitä – "Ei se tuntunut yhtään loukkaavalta"
  13. Välineinä hoitavat kädet ja pienen pienet neulat – akupunktiohoitaja Taru Oravalan matka kiinalaisen lääketieteen pariin kesti kauan ja meni mutkien kautta
  14. Koulu alkaa Lahdessa uuden normaalin mukaisesti – ulkomaanmatkan jälkeisestä karanteenista odotetaan vielä virallista ohjetta
  15. Valko-Venäjällä rajuja vaaliprotesteja – opposition ehdokas pitää itseään voittajana ja vaatii vallanvaihtoa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.