Keskustan Juha Rehula putosi eduskunnasta – "Halasin Sipilän ja totesin, että halaat entistä kansanedustajaa"

Antti Kaikkonen (kesk.) kättelee eduskunnasta pudonnutta Juha Rehulaa (kesk.). Lehtikuva / Heikki Saukkomaa

Marjaana Lahola

Keskustan pitkäaikainen kansanedustaja, hollolalainen Juha Rehula näyttää jäävän illan eduskuntavaaleissa yllättäen varasijalle. Hänen ohitseen eduskuntaan näyttää nousevan yli 200 äänen erolla asikkalalainen Hilkka Kemppi, kun yli 99 prosenttia Hämeen äänistä on laskettu.

– Onnittelen Hilkka Kemppiä erinomaisesta kampanjasta näissä olosuhteissa, joissa puolueella ei ole mitään myötätuulta takana, Rehula sanoi illalla.

Keskusta koki vaaleissa suurimman romahduksen, mikä näkyi sekä koko maassa että vaalipiirissä.

– Hämeessäkin tämä taitaa olla historian huonoin tulos, Rehula sanoo.

Rehula kertoo silti uskoneensa ja toivoneensa viimeisten viiden viikon perusteella, että puolue pääsisi galluptasolla korkeammalle.

– Teltoilla kävi väkeä ja ihmisillä oli puhuttavaa ja palautetta.

Rehula toteaa joka tapauksessa politiikan olevan joukkuelaji, jossa on merkitystä yhtenäisellä tuloksella ja keskinäisillä äänimäärillä.

– Halasin äsken Juha Sipilän ja totesin, että halaat entistä kansanedustajaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Jatkuvat vahingonteot turhauttavat lahtelaisyrittäjiä – "Minua varoitettiin etukäteen, että kaikki kannattaa nostaa turvaan"
  2. Poliisilla iso operaatio Lahdessa – ei aiheuttanut vaaraa sivullisille
  3. Lahtelainen Mimmi Vepsäläinen toivoi jo kymmenvuotiaana, että voisi tanssia koko ikänsä – kolmessa maassa opiskellut tanssija asuu taas kotikaupungissaan
  4. Enemmistöllä lahtelaisvaltuutetuista on toistaiseksi kriittinen kanta yhtymän ja Mehiläisen yhteisyritykseen – kokoomus ja vasemmisto edustavat ääripäitä, ja monissa ryhmissä kaivataan lisää tietoa
  5. Asikkalan Vääksyn Ranskalaisen kyläkaupan omistaja julkaisi Facebook-päivityksen nuorten kesätyöntekijöiden kaltoinkohtelusta – laaja tuki yllätti, ja kaupalle on tultu jopa Tampereelta asti
  6. Koronavirus vei melkein perheenisä Jukka Pylvänäisen hengen – "Tauti on opettanut elämän arvoa"
  7. Lahden peräkonttikirppiksellä vanha tavara pääsee kiertoon – "Vierailu on meille jo itsestäänselvyys"
  8. FC Lahti keskeyttää oheismyynnin – SJK-pelissä ei ole kioskitoimintaa
  9. Valoihin pysähtyneet autot joutuivat kolariin Lahdessa – perään ajanut katumaasturi häipyi paikalta
  10. Pari vuotta sitten Mikko Viitikon jalkapalloura oli vaarassa – nyt peli maistuu FC Lahdessa ja syksyllä arkeen tulee uusi kiintotähti
  11. Solubiologi Kirsi Rilla tutkii mikroskooppisen pieniä kalvorakkuloita, joista voi olla apua esimerkiksi syövän diagnosoinnissa – "Vesikkelit ovat muuttaneet käsitystämme elimistön toiminnasta"
  12. Saara Larkion Esalainen: Vaalityö on jo alkanut ja Trumpin henki haisee mastokaupungissa asti
  13. Koronakriisi on kurittanut nuoria pahemmin kuin muuta väestöä – Nuorisotyöttömyys kaksinkertaistui
  14. Tältä näyttää Vääksyyn tuleva uusi Yhteiskoulu – katso luonnoskuvat
  15. Nuoret ovat kirineet muita ikäryhmiä koronaviruksen tartuntatilastoissa, pääsyynä rento suhtautuminen rajoituksiin – "Kansa rupeaa jakautumaan"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.