Lahden kaupunginjohtaja Timonen: Hämeen naisehdokkaiden menestys yllättää

Lahden kaupunginjohtaja Pekka Timonen uskoo, että kaikki nyt kärjessä olevat ehdokkaat ymmärtävät Lahden ja Päijät-Hämeen parasta. Mirja Hussain

Tuomas Haakana

Hämeen piirissä yllättävintä näyttää tällä hetkellä olevan naisehdokkaiden menestys, arvioi Lahden kaupunginjohtaja Pekka Timonen.

– Naisehdokkaat Kaisa Lepola (sd.), Hilkka Kemppi (kesk.) ja Lulu Ranne (ps.) ovat ehkä kolme yllättävintä nimeä, jos katsoo tämänhetkistä tilannetta Hämeen vaalipiirissä, Timonen sanoo.

Erityisesti keskustan ehdokkaiden järjestystä Timonen kuvailee mielenkiintoiseksi, koska asikkalalainen, ensimmäiselle kaudelle pyrkivä Kemppi näyttää syrjäyttävän jo vuodesta 1996 kansanedustajana toimineen hollolalaisen Juha Rehulan.

– Rehula varmaan kärsii keskustan yleisestä alamäestä, Timonen pohtii.

Tosin myös Hämeen piirin tutut nimet, kuten Ville Skinnari (sd.) ja Rami Lehto (ps.) huitelevat listan kärkipäässä. Myös Kalle Jokinen (kok.), Mika Kari (sd.), Sanni Grahn-Laasonen (kok.) ja Tarja Filatov (sd.) näyttävät menevän jatkokaudelle.

– Näyttää toki siltä, että meidän vanhat kansanedustajat ovat pitäneet aika hyvin pintansa, Timonen sanoo.

"Lahti pärjää kaikkien kanssa"

Kaupunginjohtaja luottaa kaikkien nyt kärjessä olevien nimien tuntevan Päijät-Hämeen tarpeet.

– Lahden kaupungin näkökulmasta on tärkeintä, että meillä on sellaisia kansanedustajia, jotka ymmärtävät Päijät-Hämeen ja Lahden tilannetta. Kyllähän tässä ovat osaavia ehdokkaita kaikki, ja Lahti pärjää kaikkien kanssa, Timonen uskoo.

Kaikkiaan Timonen pitää Hämeen piirissä illan vaihteita hyvin jännittävinä ja arvioi, että vaaleista riittää paljon pohdittavaa vielä tulevina päivinä.

– Keskustahan on suurin häviäjä tällä alueella niin kuin koko maassa. SDP:n vaalivoitto taas ei ole ehkä niin suuri kuin ennusteet lupailivat.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Arviointikertomus pöllyttää Lahden johtoa kyberhyökkäyksestä – "Toiminta huolimatonta ja vastuutonta"
  2. Maauimalan avausta odotteli aamutuimaan parinkymmenen uimarin joukko – jonossa pohdittiin, ehtiikö altaaseen ollenkaan
  3. 1.6. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Päijät-Hämeessä ei ilmi uusia koronatartuntoja viikkoon
  4. Tapaus McCarron: "Kaupungin eettisiä ohjeita syytä täsmentää"
  5. Lahden sataman yrittäjät arvioivat tulevaa kesää vaihtelevan varovaisesti – "Ihmiset ovat olleet monta kuukautta kotona ja varmasti panta puristaa"
  6. Lahdessa seurakunnan lasten leirejä perutaan, rippikoulujen järjestämiseen muutoksia
  7. Artjärven ja Länsi-Kymen Osuuspankit suunnittelevat yhdistymistä: "Yksin emme enää pärjää"
  8. Kaksi autoa törmäsi risteyksessä Lahdessa – ei henkilövahinkoja, toinen auto hinaukseen
  9. Nuoren kännykkää ei kannata tutkia väkisin – jos luottamus on kunnossa, lapsi kertoo itse some-elämästään
  10. Näppis: Teollisuutta ja yrityksiä yritetään houkutella joka kuntaan. Nyt olisi tarjolla jättipotti eli kierrätyspuisto, joka tukee kestävää kehitystä. Hollolalla paras paikka, tänne vaan!
  11. Hammaslääkäri Ömer Acar, 31, sai jo lapsuudessa taloustiedon oppitunnin – "Isä otti setelit käteensä ja näytti konkreettisesti, mitä niille tapahtuu"
  12. Palava tavarajuna sytytti Lahden seudulla useita maastopaloja - junat myöhästelevät edelleen Lahti-Riihimäki-radalla
  13. Vierailija: Kirkko uusiutui hämmästyttävästi
  14. Ohisalo tukisi myös Lahden joukkoliikennettä
  15. Ravintolat avaavat ovensa tänään - lue yön uutiskooste

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.