Päijät-Häme menettää kaksi kansanedustajaa, Ville Skinnari Hämeen äänikuningas

Hämeen vaalipiirin ääniharavaksi nousi toiselle kaudelleen valittu Ville Skinnari (sd.). Katja Luoma

Vili Uuskallio

Päijät-Häme saa uuteen eduskuntaan vain kuusi kansanedustajaa nykyisten kahdeksan sijasta. Vaalipiirin 14 edustajanpaikasta kahdeksan menee Kanta-Hämeeseen.

Eduskuntavaalien voittajia ovat Hämeessä SDP ja vihreät. Demarit kasvatti paikkamääräänsä yhdellä ja saa näin neljä hämäläisedustajaa. Vihreät saa kahden kauden jälkeen Hämeestä kansanedustajan.

Keskusta romahti Hämeen vaalipiirissä pahasti. Nykyisin puolueella on Hämeessä kolme edustajaa, mutta uudessa eduskunnassa vain yksi.

Skinnari ääniharava

Hämeen vaalipiirin ääniharavaksi nousi toiselle kaudelleen valittu Ville Skinnari (sd.) Lahdesta. SDP:n varapuheenjohtaja ja toisen polven kansanedustaja Skinnari keräsi 8 323 ääntä ja kasvatti pottiaan noin 2 500 äänellä edellisistä vaaleista.

SDP:n muut läpimenijät ovat Tarja Filatov Hämeenlinnasta, eduskuntaan paluun tekevä Johannes Koskinen Hämeenlinnasta sekä Mika Kari Lahdesta.

SDP keräsi Hämeen äänistä 23,9 prosenttia ja kasvatti osuuttaan vajaat kaksi prosenttiyksikköä neljän vuoden takaisista vaaleista.

Kakkosena on perussuomalaiset 21,1 prosentin ennakkoääniosuudella.

Perussuomalaista suurimman äänisaaliin kokosi hämeenlinnalainen Lulu Ranne, joka nousee uutena eduskuntaan. Lahtelainen Rami Lehto (ps.) uusi paikkansa kuten myös Jari Ronkainen (ps.) Hollolasta.

Bruneau jäi varasijalle

Kokoomus jäi Hämeessä kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi. Kokoomuksen ääniharava oli odotetusti opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen Forssasta. Kokoomuksen eduskuntaryhmää johtanut Kalle Jokinen Orimattilasta uusi paikkansa, samoin Timo Heinonen Lopelta. Näkyvän kampanjan tehnyt Lahden kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Milla Bruneau jäi 4 857 äänellä varasijalle.

Keskustalle eduskuntavaalien tulos oli murheellinen. Puolue sai Hämeessä 10,1 prosentin kannatuksen, mikä on lähes kahdeksan prosenttiyksikköä vähemmän kuin edellisissä eduskuntavaaleissa. Keskustan ainoa hämäläisedustaja on uutena eduskuntaan nouseva Hilkka Kemppi Asikkalasta. Eduskunnassa vuodesta 1996 lähtien istunut hollolainen Juha Rehula jäi varasijalle. Myös lahtelainen Martti Talja (kesk.) putosi.

Vihreiden läpimenijä on Mirka Soinikoski Hämeenlinnasta. Riihimäkeläiset Päivi Räsänen (kd.) ja Aino-Kaisa Pekonen (vas.) uusivat paikkansa.

Äänestysprosentti nousi

Valtakunnallisesti SDP on suurin puolue niukasti ennen perussuomalaisia. Kolmantena on kokoomus ja neljäntenä keskusta.

Äänestysaktiivisuus kohosi edellisistä eduskuntavaaleista. Äänestämässä kävi 72,0 prosenttia äänioikeutetuista. Hämeen vaalipiirissä äänesti 70 prosenttia.

Vaalitulospalveluun pääset tästä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Ihmismassa täytti Lahden markkinat, turvavälit unohtuivat vilskeessä
  2. Kysymys ja vastaus: Kysyimme neljältä hyvinvointiyhtymän ja Mehiläisen yhteisyritystä vastustaneelta Lahden kaupungingallituksen jäseneltä, miksi he vastustivat hanketta – näin he vastasivat
  3. Tukkirekka paloi hinauskuntoon Messiläntiellä Lahdessa
  4. United Brotherhoodin johtajaksi epäillyn miehen mukaan jäsenten huumeidenkäytön valvominen virtsatesteillä oli veljeyttä: "Pidetään toisista huolta, kun joillain lähtee vähän laukalle"
  5. Asettuuko Juha Rehula ehdolle keskustan varapuheenjohtajaksi? "Kiinnostusta on ollut, mutta ihan muut asiat ratkaisevat ehdokkuuden"
  6. Sarjakuva-arvio: Naiset - 150 vuotta vapauden, sisaruuden ja tasa-arvon puolesta on ollut myyntimenestys – kirja kertaa tasa-arvon historiaa sarjakuvin
  7. Radiomäellä järjestetään yhteislaulutilaisuus – luvassa Leevi and the Leavingsin hittejä
  8. Yle: Seitsemän pelaajaa ulkona Pelicansin harjoituksista lomautusten vuoksi
  9. Suuri helpotus: Pippon kartingradalla ajetaan jatkossakin, mutta Lahden kaupunki vaatii Lahden FK-kerholta isoja investointeja
  10. Lukijalta: Kouluilta vaaditut miljoonasäästöt ovat mahdottomuus
  11. Vesa Mäkäläinen näki mainoksen Orimattilan Hennasta moottoritietä ajellessaan, ja alueen katsastuksen jälkeen unelma omakotitalosta alkoi muuttua todeksi: "Viikonloppuna olisi tarkoitus jäädä yöksi ensimmäistä kertaa"
  12. Kahden auton peräänajo Nelostiellä Lahdessa – liikenne sujuu taas normaalisti
  13. THL: Suomessa on todettu vuorokaudessa 29 uutta koronavirustartuntaa
  14. Lahdessa päästään jälleen maistelemaan käsityöläisoluita, Suuret Oluet – Pienet Panimot tuo viikonloppuna satamaan 13 panimoa
  15. Hilkka Kemppi pyrkii keskustan varapuheenjohtajaksi

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.