8-sali sai seinällisen onnennumeroita

Lahden 8-salille saatu yhteisötaideteos luotiin syyskuussa ArtHelsinki-messuilla.

Piia Kujala

ArtHelsinki-messuilla syyskuussa Helsingin Messukeskuksessa luotu yhteisötaideteos Happy Days and Lucky Numbers on löytänyt itselleen kodin. Sitä voi jatkossa käydä ihailemassa Lahden nuorisokeskuksen 8-salin aulassa.

ArtHelsinki-messut toteutti yhdessä taiteilija Tuija Markonsalon kanssa yhteisötaideteoksen, joka syntyi messukävijöille tärkeistä luvuista. Teokseen sai kirjata elämyksellisiä, itselleen tärkeitä päivämääriä tai numeroita, esimerkiksi syntymäpäivän, hääpäivän tai lasten lukumäärän. Teoksen valmistumista kuratoi yhteisötaideteoksia aiemminkin luonut Markonsalo.

Yhteistyökumppanina messuilla oli Veikkaus, jonka pelituotoilla tuetaan suomalaista kulttuuria. Teos lahjoitettiin messujen päätteeksi Veikkaukselle, jonka laajasta edunsaajaverkostosta messuyleisö valikoi teoksen lopulliseksi sijoituspaikaksi Lahden ja 8-salin.

- Numeroteemainen teos sopii 8-salille paremmin kuin hyvin, kaupungin nuorisopalveluiden toimintayksikön päällikkö Petteri Peltonen kertoi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Voiko Lahdessa pian nauttia terassioluen parkkiruudussa? Kaupunki pohtii uusia terassipaikkoja ja nykyisten laajennuksia keskustassa
  2. Padasjoen suuri maastopalo saatu hallintaan – sammutustyöt jatkuvat yön yli
  3. Päijät-Hämeen tyly linja: Omaishoidon tukea vaikea saada ja vapaat jäävät usein pitämättä – sosiaaliasiamies huolissaan jaksamisesta
  4. Lahden sivistyslautakunnassa erikoinen äänestysepisodi, puheenjohtaja järjesti uusintaäänestyksen vastoin lakimiehen ohjetta
  5. 27.5. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Tartuntojen määrä vakaa, sairaalahoidossa ei yhtään koronapotilasta
  6. Kunta-alalle saatiin neuvottelutulos uusista työehdoista
  7. Kampustyömaa sulkee Kannaksenkadun - tuo Lahteen myös uuden kadunnimen
  8. Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi roimasti Päijät-Hämeessä - Lahdessa korkein työttömyysaste
  9. "Tämä on oikea tapa lopettaa kouluvuosi" – lauluyhtye Club for Five pyysi lahtelaisopettajan mukaan Suvivirteen
  10. Lahden keskustan tuntumassa on liikkunut viime päivinä useita hirviä – "Kun vasat lähtevät emon luota, ne poukkoilevat ympäriinsä"
  11. Kesän asfalttiurakka käynnistyi Heinolassa
  12. Lahti Soccer pelataan kesäkuussa, myös Masto Cupin aikataulu edelleen voimassa
  13. Mika Lehto heräsi avunhuutoihin mökillään Sysmässä ja pelasti vedenvaraan joutuneen miehen – Päijät-Hämeen pelastuslaitos palkitsi uroteosta
  14. Kuusi päijäthämäläistä taksiyrittäjää kimpaantui Kela-kyytien menettämisestä – Sopimusrikkomuksesta vaaditaan yli 700 000 euron korvauksia
  15. Lahtelainen Kino Iiris aloittaa näytökset tarkkoja koronarajoituksia noudattaen - enintään 19 katsojaa saliin kerralla

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.