Cheek-dokumentti julki: Kiroilua, biisintekoa ja Instagram-tuskailua

Timo-Pekka Heima

Jo ennalta monia otsikoita tuottanut Cheek-dokumentti pääsi julkisuuteen sunnuntaina illalla Ylen TV2:lla. Dokumentti seuraa Cheekin eli Jare Tiihosen biisintekoa ja Blockfest-stadionkeikan suunnittelua.

Jare vs. Cheek -dokumentissa seurataan lisäksi Tiihosen käyntiä Kaliforniassa ja pohdiskelua vuoden tauosta. Ajoittain varsin paljon kiroilua sisältävässä dokumentissa käydään läpi myös Cheekin viime vuosien käänteitä.

- Suosio kasvoi nopeasti Vain Elämää -ohjelman jälkeen, kommentoi Cheekin manageri Carla Ahonius.

- Vaikka Jarella oli 15 vuotta työtä alla, on se eri asia kun tulee koko kansan Jareksi.

Dokumentissa käydään Lahdessakin, kun Tiihonen käy viime kesän Summer Up -tapahtumassa vierailemassa. Hän tapaa faneja ja miettii pitkään, kuinka saisi tarpeeksi hienon kuvan itsestään Instagramiin.

Dokumentin ennakkokatselun jälkeen järjestetyssä tiedotustilaisuudessa Cheek kertoi, että entisen kotikaupungin, Lahden merkitys on alkanut valjeta hänelle entistä paremmin.

Koko dokumentin voi katsoa Ylen Areenasta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Basso jytisi ja valot välkkyivät Lahden Riihelässä, kun Kimmo Huovila laittoi kaiken peliin valtakunnallisessa Parvekedarude-tempauksessa
  2. Naapurit paljastivat huumeviljelmän – lahtelaismies kasvatti kannabista asunnossaan
  3. Lappu luukulla ja ovet säpissä – katso kuvat koronaviruksen hiljentämästä Lahden keskustasta
  4. Milja Kungaksen Esalainen: "Äiti, en halua värittää yksin" – etätyökouluhoitopaikkakoti neljävuotiaan näkövinkkelistä
  5. Pääkirjoitus: Korona ei kaada kevään sotaharjoituksia
  6. 3.4. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Neljä uutta tartuntaa todettu, tartuntoja nyt yhteensä 41
  7. Pelicans-pomo myöntää palkkojen myöhästymisen, mutta kiistää osan Ylen tiedoista: "Tällaista emme ole viestittäneet"
  8. Padasjokelaissyntyinen journalisti Paula Vilén seuraa Atlantin takana kaikkien aikojen katastrofia – koronavirustartunta tappaa amerikkalaisia enemmän kuin Vietnamin sota
  9. Saksalaisyritys Layher sijoittaa toimintojaan Hollolaan – työllistää syksyllä noin 10 henkilöä
  10. Isä Jonas luotsasi Lahden ortodoksiseurakunnan pois kriisistä – kohta koko seurakunta lakkaa olemasta
  11. Mediatalo Keskisuomalainen lomauttaa koronaviruksen takia – johto leikkaa palkkojaan
  12. Espanjassa arki koronaviruskriisissä on yhä tiukempaa, kertoo Torreviejassa talvea viettävä lahtelainen Annika Ardin
  13. Oppositio kritisoi hallitusta turhasta kiireestä asioissa, jotka eivät liity koronakriisiin – "Nyt on riskinä se, että tavalliset lakiesitykset eivät tule käsitellyksi asianmukaisesti"
  14. Nastolassakin myyntinäyttelyä pitäneet taidekauppiaat tuomittiin petoksista ja väärennyksistä – oikeus tuomitsi "aidot picassot" menetettäviksi valtiolle
  15. Kärkölän kunta aloitti ruokatarjoilun etäkoululaisille

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.