Lahden musiikkiopistolla on lauantaina avoimet ovet

Lahden musiikkiopiston avoimet ovet -tapahtumassa kokeiltiin edellisellä kerralla muun muassa pasuunan soittoa.

Anne Honkanen

Lahden musiikkiopisto avaa ovensa kaikille musiikki- ja tanssiharrastuksesta kiinnostuneille lauantaina 27. huhtikuuta kello 10–13. Tavoitteena on tiedotteen mukaan sytyttää lasten innostus musiikin ja tanssin maailmaan omakohtaisen kokemisen kautta.

Päivän aikana pääset kokeilemaan lähes 30:a eri soitinta opettajien ohjauksessa. Lisäksi pidetään muskaritunnit 0–6-vuotiaille ja tanssitunnit 4–8-vuotiaille.

Musiikkiopiston Kalevi Aho -salissa voi seurata oppilaiden ja opettajien esityksiä. Lapsille on oma puuhanurkkaus Hämeenmaa-salissa, luvassa myös pieniä yllätyksiä.

Pihakahvilassa on tarjolla monenmoisia herkkuja, lapsille mehut ja piparit ilmaiseksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Autoilijat ovat tuskastuneet jatkuviin muutostöihin Lahden Renkomäessä – Uudenmaankadun urakka on myöhässä 1,5 vuotta: "Käytännössä meillä meni koko orkesteri uusiksi", sanoo urakoitsija
  2. Pääkirjoitus: Keskustan hermo kiristyy, totuuden hetki syksyn budjettiriihessä
  3. Millamari Uotilan Esalainen: Mankeli vaihtui sähköpyörään, eikä paluuta vanhaan ole – harjukaupungissa jos jossain sähköpyörä näyttää kyntensä
  4. Sadan asiantuntijan joukko tunnisti 17 ratkaisua, jotka Lahden on välttämättä tehtävä noustakseen koronakriisistä
  5. Kaikkein huono-osaisimmille maksettavassa tuessa isot alueelliset erot – kärjessä on niin pieniä kuntia kuin suurimpia kaupunkeja ja maakunnista Uusimaa
  6. Kysymys ja vastaus: Miksi hyvinvointyhtymän ja THL:n koronavirusluvut eroavat toisistaan?
  7. Omakotitalo tuhoutui täysin tulipalossa Orimattilassa
  8. Lastenleirillä mennään lasten ehdoilla - "Emme opeta, että tämä on valssinaskel, vaan heitä tutustutetaan luovaan toimintaan"
  9. Poliisi taltutti päihtyneen kuskin kaasusumuttimella Päijät-Hämeen keskussairaalalla
  10. 4.6. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Yksi uusi tartunta, yksi potilas tehohoidossa
  11. Lahtelainen Assi Jokivirta jätti kampaajan työnsä ja lähti tavoittelemaan unelmiaan: nyt hän auttaa ihmisiä rentoutumaan
  12. Lahdessa kokeillaan uusia tölkki- ja pullotelineitä, ensimmäiset viisi tilattu tällä viikolla
  13. Kysymys ja vastaus: Miksi Lahden uimahallit pysyvät suljettuina?
  14. Siviilipalveluksen koulutusjakso siirtyi koronan vuoksi verkkoon – "Etäkoulutettaviin eriin otetaan sellaisia velvollisia, joilla on tiedossa oleva työpalveluspaikka"
  15. Perussuomalaisten kansanedustaja Ano Turtiainen on erotettu eduskuntaryhmästä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.