Lahdessa ihmetellään yhä kituvaa asuntokauppaa – kauppamäärä laski alkuvuonna roimasti

Asuntokaupan hiljentyminen on valtakunnallinen ilmiö, joskin pääkaupunkiseudulla ja muutamilla suurimmilla kaupunkiseuduilla tilanne on muuta maata parempi. Patrick Tamminen

Kalle Puttonen

Asuntokauppa supistuu yhä.

Kauppoja on tehty alkuvuoden aikana Lahdessa yli neljännes vähemmän kuin vuosi sitten samaan aikaan. Hinnat ovat jatkaneet laskuaan.

– En ole keksinyt tähän mitään syytä. Voi olla, että väestöennusteilla on ollut oma vaikutuksensa kysyntään, Kiinteistömaailman yrittäjä Hannu Väänänen pohtii.

Välittäjien ylläpitämään hintaseurantapalveluun rekisteröityi tammikuun alun ja huhtikuun loppupuolen välillä Lahdessa 420 kauppaa, kun edellisvuoden vastaavaan aikaan luku oli 570.

Kerrostaloasuntojen kaupat vähenivät yli sadalla. Myös rivi- ja omakotitalojen kauppa supistui.

Pääkaupunkiseudulla näkymät ja kauppamäärät ovat kehittyneet kohtalaisen hyvin, mutta monilla paikkakunnilla on nähty pitkiä miinuksia.

Kiinteistönvälitysalan keskusliiton valtakunnallisessa hintaseurannassa koko maan luvuksi tuli tammi-maaliskuussa 13 463 kauppaa. Pudotusta vuoden takaa oli noin 350.

Pankeissakin ihmetellään

Asuntokauppa hyytyi viime vuoden loppukesällä. Siitä lähtien trendi on ollut alaspäin.

Myös pankeissa on pohdittu syitä asuntokaupan hiljentymiselle. Selvää syytä ei ole löytynyt. Työllisyys on parantunut. Talouden näkymät ovat vähintään kohtalaiset.

– Lainanmyöntämisen edellytykset eivät ole kiristyneet. Määräaikainen tai kausiluontoinen työ eivät ole esteenä asuntolainalle. Asiakkaan tilanne tietenkin kartoitetaan huolellisesti, sanoo Danske Bankin rahoituspäällikkö Linda Stanley.

Nousua, laskua, nousua?

Aaltoliike on tyypillinen ilmiö 2010-luvun asuntokaupassa.

Parin vuoden nousua seurasi lasku, ja nyt arvuutellaan, milloin käänne parempaan tulisi.

Ihan vielä sellaista ei näy, mutta tuoreen Kiinteistönvälitysbarometrin mukaan lasku olisi tasaantumassa. Seuraavan puolen vuoden aikana parhaimmat hinta- ja myyntinäkymät ovat edelleen pääkaupunkiseudun pienissä asunnoissa.

Kasvukeskuksissa, joihin Lahtikin luetaan, parhaiten kehittynee pienten kerrostaloasuntojen sekä omakoti- ja rivitaloasuntojen kauppa. Yksiöissä ja kaksioissa odotetaan myös hintoihin yleisesti pientä nousua. Sen sijaan kolmioissa ja sitä suuremmissa asunnoissa ja taloissa hintaodotus on myös kasvukeskuksissa hiukan laskuvoittoinen.

– Pientä piristymistä on nähty. "Tavaraa" on tullut entistä enemmän markkinoille, ja ihmisiä on aiempaa enemmän näytöillä. Myös yksityisnäyttöjä halutaan entistä useammin, Hannu Väänänen kertoo.

Välittäjän mielestä asuntokauppaa voisi virkistää se, että asuntojen hintapyynnöt asetettaisiin realistiselle tasolle. Ellei näin tehdä, näytöillä voi olla hiljaista.

– Ihmiset pystyvät aika hyvin vertailemaan asuntoja netissä, Väänänen huomauttaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Katkenneen voimajohtopylvään korjaus etenee Lahden Patomäessä
  2. Gallup: Kysyimme Lahdessa liikkuneilta, suuntaavatko he Salppurin kisoihin, vastaus oli yksiselitteinen ei – "Aiemmin kisat näkyivät Lahdessa enemmän"
  3. Janne Jalasvaara palaa Pelicansin takalinjoille - katso joukkueen kokoonpano illan kotiotteluun
  4. Herola aloitti Salpausselällä lupaavasti – yhdistetyn varakilpailussa kolmas
  5. Samae Koskinen esiintyy kesällä Villähteen uusilla festivaaleilla
  6. Pelicansin A-nuoret käyvät kriittiseen loppurutistukseen – katso suora lähetys ottelusta tänään kello 18.30
  7. Isyys tuo tasapainoa lahtelaisen urheilijan Leevi Mutrun elämään
  8. Asiantuntijat kyseenalaistivat Aika jonka sain -elokuvalle myönnettyjen palkintojen arvon – Olga Temonen vastaa: "Minulla ei ole tapahtumasta mitään pahaa sanottavaa"
  9. Kapisia kettuja liikkeellä Lahden seudulla - lauha talvi suosii tautia
  10. Pelicans-pomo Pasi Nurminen luottaa, ettei kyseenalainen seuraennätys uusiudu
  11. Pelicans päästää Jesse Ylösen Pohjois-Amerikkaan
  12. Koronan vaikutukset päijäthämäläisiin yrityksiin vaihtelevat - Suomeen jäänyt Oilonin Kiinan-yksikön toimitusjohtaja rytmitti päivänsä uusiksi, jotta saa palaverit hoidettua aikaerosta huolimatta
  13. Hollolan kunta tarjoaa kesätyösetelin jokaiselle 9.-luokkalaiselle
  14. Näppis: Mistä näkee että Salppurin kisat on tulossa? Ei mistään. Eivät osaa markkinoida. Miksei torille laiteta lipunmyyntiä ja esiintymislavaa ja ohjelmaa jne.
  15. Linja-autoista varastettiin polttoainetta Heinolassa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.