"Onneksi emme voittaneet vuotta aikaisemmin" – Lahti varautuu siihen, että poikkeusolot jatkuvat myös ympäristöpääkaupunkivuonna

"Teemme suunnitelmia erilaisilla vaihtoehdoilla ulottuen ainakin kesään saakka", kertoo Lahden ympäristöpääkaupunkivuoden hankejohtaja Milla Bruneau. Elena liseytseva

Lahden ympäristöpääkaupunkivuoden valmistelu on edennyt kutakuinkin suunnitelmien mukaan koronaviruspandemiasta huolimatta. Teemavuoden ohjelma julkistetaan lokakuun lopussa, hankejohtaja Milla Bruneau ennakoi.