Lahti harkitsee vielä mäkimontun rinnekatsomon remonttia – kaupunginjohtaja käytti otto-oikeutta

Havainnekuva mäkimontun rinnekatsomoon suunnitelluista pengerryksistä. Ramboll Finland

Vili Uuskallio

Lahdessa harkitaan vielä uudelleen mäkimontun rinnekatsomoon kaavailtua peruskorjausta. Maanantaina kokoontunut kaupunginhallitus päätti käyttää otto-oikeutta konserni- ja tilajaoston kaksi viikkoa sitten tekemään päätökseen, jonka mukaan rinnekatsomoon tehdään betonipenkereitä ja muita rakenteita 1,3 miljoonalla eurolla.

Nurmipeitteisen rinnekatsomon parantamista on pidetty elinvoimainvestointina, joka parantaa turvallisuutta ja helpottaa suurtapahtumien järjestämistä Urheilukeskuksessa. Hankkeesta aiheutuvat kustannukset kuitenkin vyörytettäisiin vuokrankorotuksina liikuntapalveluille.

Hankkeesta keskusteltiin kaupunginhallituksessa pitkään, kertoo puheenjohtaja Pekka Komu (sd.).

– Katsoimme yksimielisesti, että kaupunginjohtaja käyttää otto-oikeutta. Perusteena on, että haluamme tarkastella sitä, miten perusparannus sopii Urheilukeskuksen ja urheilutapahtumatoiminnan kokonaisuuteen. Haluamme perehtyä liiketoimintasuunnitelmaan ja siihen, miten investointi saadaan kannattavaksi.

Rinnekatsomoa on ollut tarkoitus rakentaa tulevalla kesäkaudella. Kaupunki on valinnut urakoitsijaksi nurmijärveläisen Sassenita-yhtiön. Nyt urakka näyttää vähintäänkin viivästyvän.

– Olettaisin näin, ellei tule tosi nopeita ratkaisuita, Komu sanoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Hallituksen sote-esitys heiluttaa kuntien taloutta Kuntaliiton mielestä liikaa – Katso, kuinka paljon oma kuntasi häviäisi tai voittaisi
  2. Kansalaisten verorasite ei muuttuisi sote-uudistuksessa ainakaan heti – verotus voi myöhemmin kiristyä etenkin jos maakunnillekin tulee verotusoikeus
  3. Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä vastaa vähävaraisten maskijakelusta alueensa kunnissa – "Vielä ei tiedetä, miten tuo ryhmä rajataan", yhtymän toimialajohtaja Mika Forsberg sanoo
  4. Lahden demariryhmä vaatii kokoomuskaksikolle potkuja kaikista luottamustoimista – "En ole kuullut mitään näin naurettavaa", kommentoi Francis McCarron
  5. Hygieniahoitajat Sari Mölsä ja Leena Salo näyttivät ESS:lle, kuinka maskia käytetään oikeaoppisesti – katso video sekä kuvat
  6. Kultsu FC:n nigerialaishyökkääjät kurittivat Reipasta jalkapallon Kakkosessa – "Tappio ketuttaa totta kai"
  7. Osuuskauppa Hämeenmaan toimialajohtaja maskisuosituksesta: "Toivomme, että yhdessä noudatamme viranomaisohjeistuksia"
  8. Mies riehui ja haastoi riitaa Lahden torilla
  9. THL antoi maskisuosituksen, Lahden busseihin ei tule maskipakkoa: "On jokaisen omassa harkinnassa, käyttääkö maskia"
  10. Koronatartunnat selvässä nousussa elokuun alussa – "Trendi on huomattavan huolestuttava"
  11. Sysmän uimalan vuokrasopimus purettiin – vuokralainen vaatii kunnalta miljoonakorvauksia, kun ei voinutkaan rakentaa paikalle kelluvaa mökkikylää
  12. Illallinen taivaan alla järjestetään ensimmäistä kertaa Asikkalan Vääksyssä
  13. Marin: Hallitus puoltaa THL:n suositusta kasvomaskien käytöstä joukkoliikenteessä ja tilanteissa, joissa lähikontaktien välttäminen ei ole mahdollista
  14. Lahtelainen urheiluravintola Peluri muuttaa – "Tartuimme tilaisuuteen, kun avautui mahdollisuus päästä vielä lähemmäs keskustaa"
  15. Taksiliitto toivoo maskisuosituksen laajentamista takseihin – "Oman matkan jälkeen taksiin saattaa tulla riskiryhmään kuuluva"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.