Suomi onkii lauantaina valtakunnallisesti – Lahden Pikku-Vesijärven puistossa järjestetään koko perheen kalastustapahtuma

Suomi onkii -tapahtumien ytimessä on luontosuhde ja sen vahvistaminen. Kuvituskuva. ESS / Arkisto

Oskari Valtonen

Lahden Pikku-Vesijärven puistossa järjestetään lauantaina 29.8. koko perheen kalastustapahtuma, joka on osa valtakunnallista Suomi onkii -tapahtumaviikonloppua. Samalla juhlitaan Suomen luonnon päivää.

Tapahtuman ohjelmassa on opastusta ongintaan ja laituripilkintään. Lisäksi paikan päällä pääsee seuraamaan kalankäsittelyä, kokeilemaan kalamaistiaisia ja etsimään kätköjä.

Järjestäjien tiedotteen mukaan kävijöille jaetaan tapahtumassa myös kalastavia onkilaitteita.

– Kerromme paikan päällä lisää hyviä vinkkejä, miten onkilaitteen kanssa kannattaa toimia, jotta se tekee työnsä parhaalla mahdollisella tavalla ja saalistakin saa näin mukavammin, toteaa Kaakkois-Suomen Vapaa-ajankalastajapiirin Veikko Karinkanta tiedotteessa.

Suomi onkii -tapahtumien ytimessä on luontosuhde ja sen vahvistaminen.

– Kalastamalla vastuullisesti huolehtii paitsi kalakantojen tulevaisuudesta, myös ympäristöstä ja vesistöjen tilasta. Toivomme paikalle saapuvaksi erityisesti perheitä ja nuoria raittiseen ulkoilmaan tutustumaan kalastusharrastamisen mahdollisuuksiin, Karinkanta sanoo.

Kalastamalla vastuullisesti huolehtii paitsi kalakantojen tulevaisuudesta, myös ympäristöstä ja vesistöjen tilasta.

Vapaa-ajankalastajapiirin Veikko Karinkanta

Tapahtuma on ilmainen. Järjestäjät pyytävät vierailijoita noudattamaan turvavälejä sekä viranomaisten hygieniasuosituksia.

Suomi onkii Lahden Pikku-Vesijärven puistossa 29.8. klo 10–14.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.