Lahdessa tapahtunutta alaikäisen kiusaamista tutkitaan pakottamisena ja laittomana uhkauksena

Anne Honkanen

Poliisi tutkii Lahdessa alkuviikosta tapahtunutta kiusaamistilannetta pakottamisena ja laittomana uhkauksena.

Lahden torilla tapahtuneessa epäillyssä rikoksessa kiusattiin ala-ikäistä poikaa tiistai-iltana. Tapahtumasta on jaettu sosiaalisessa mediassa materiaalia, muun muassa video.

Uhrin lisäksi myös muut osalliset ovat Hämeen poliisin tiedotteen mukaan alle 18-vuotiaita tai nuoria aikuisia.

Ensimmäiset kuulustelut on jo suoritettu, ja poliisi kertoo jatkavansa esitutkintaa.

Aiemmin tällä viikolla poliisi pyysi yleisöltä tietoja tapahtuneesta. Se kertookin saaneensa kiitettävästi yhteydenottoja, ja tapahtuma sekä osalliset ovat alkaneet hahmottua.

Poliisin mukaan kansalaisilla, erityisesti nuorilla itsellään, on tämän tyyppisissä asioissa tarve saada asia selvitetyksi.

Poliisi muistuttaa vielä, että uhrin suojelemiseksi ja kaikkien osallisten oikeusturvan varmistamiseksi tapahtumaan liittyvien videoiden ja kuvien jakaminen sosiaalisessa mediassa ei ole tarkoituksenmukaista.

Osallisten nuoren iän ja tutkinnan keskeneräisyyden vuoksi poliisi ei tiedoteta asiasta yksityiskohtaisemmin tässä vaiheessa.

Alaikäiseen kohdistunutta kiusaamista videoitiin Lahdessa – poliisi pyytää vihjeitä tapauksesta

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.