Vääksyn vastaanottokeskuksesta päätös ehkä tänään - Asikkala palkkaa lakimiehen

Sirpa Ratia

Hotelli Tallukan yhteyteen kaavailtu turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskus on pienentymässä.

Tallukkaan kaavailtiin alunperin sijoitettavaksi 500 turvapaikanhakijaa. Kunnan tiedotteen mukaan määrä oltaisiin pudottamassa 350:een.

Keskukseen pyrittäisiin lisäksi sijoittamaan myös perheitä eikä vain nuoria miehiä.

Vastaanottokeskuksen perustaminen ei innosta Asikkalassa. Kunta on lähestynyt asiassa niin Maahanmuuttovirastoa, tulevaa keskuksen pyörittäjää Kotouma oy:tä kuin sisäministeri Petteri Orpoa (kok.)

Poliisi ja Maahanmuuttovirasto vastasivat torstaina. Maahanmuuttovirasto ilmoitti Asikkalalle toteuttavansa vastaanottokeskuksen kunnan vastustuksesta huolimatta. Sopimus on kunnan tiedotteen mukaan määrä kirjoittaa tänään perjantaina.

Asikkalan kunta aikoo palkata lakimiehen hoitamaan asiaa. Vastaanottokeskus on sen mielestä ylisuuri Vääksyn kokoon nähden. Tallukka on ainoa hotelli kunnassa, jossa ei ole lisäksi omaa poliisiasemaa.

Aiheeseen liittyvää

  1. Vastaanottokeskukset: Asikkalan kunnanjohtajan syyttävä sormi osoittaa kokoomukseen
    4.12.2015 16:57

Kommentoi

Mainos: Etelä-Suomen Sanomat

Monipuoliset sisältömme odottavat sinua!

| Päivitetty

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kahdesti päivässä arkisin ja kerran päivässä viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut