Vastaanottokeskuksen vastustus sai outoja piirteitä Asikkalassa – katso kuvat

Heidi Asplund

Asikkalassa Pirppulasta Tallukkaan johtavat portaat on osittain tuhottu. Paikalle kiinnitetyn viestin perusteella vaikuttaa, että portaiden tuhoaminen liittyy Tallukkaan kaavailtuun vastaanottokeskukseen.

Viestissä pahoitellaan aiheutuvaa harmia ja kehotetaan lähettämään palaute Tallukan omistajalle.

Portaiden yläpäässä kävi iltapäivällä useita ihmisiä ihmettelemässä tapahtunutta. Koiriaan ulkoiluttanut Mäkelän pariskunta harmitteli portaiden puuttumisen aiheuttavan etenkin vanhuksille vaikeuksia.

– Tietä myöten tulee puolitoista kilometriä lisää matkaan, toteaa Heikki Mäkelä.

– Vaikka vastustankin tätä hanketta, niin on tämä portaiden tuhoaminen väärin, Marjut Mäkelä toteaa.

Portaat ovat Pirppulan asukasyhdistyksen talkoilla rakentamat.

– Ja vapaaehtoisvoimin näitä on pidetty auki. Tallukalta ei ole mitään apua tullut, vaikka asiakkaat tulivat näitä portaita pitkin, Heikki Mäkelä kertoo.

Kunnassa pitkään aikoinaan työskennellyt Jorma Lintunen muistaa vielä, millainen työ portaita oli rakentaa.

– Oli se hirmu homma. 124 tai 128 porrasta tässä muistaakseni silloin oli.

Portaat on purettu pitkältä matkalta. Jokaisella askelmalla on ainakin viisi lautaa. Ainakin osa laudoista oli tungettu jäljelle jääneiden portaiden alle. Purkutöissä on täytynyt mennyt kauan. Huhuja purkajista ei kuulemma kylillä liiku.

– Ei kukaan mistään mitään tiedä. Ja parempi niin, Lintunen toteaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Korona aiheuttaa osalle potilaista pitkäkestoisia oireita, joihin ei ole selitystä – "Monella on ollut vähätteleviä kokemuksia lääkärissä", sanoo liki 3 kuukautta sairastanut Joni Savolainen
  2. Koko viime kauden huilannut hiihtosuunnistaja Siiri Saalo häkeltyi Lahden lyseon urheilulukiolta saamastaan tunnustuksesta
  3. Purkupiha oy:n tulipalon sammutustyöt päätökseen Lahdessa, nyt käynnissä tarkkailuvaihe – "Ei olisi ennenkuulumatonta, että palo voisi vielä jostain syttyä"
  4. Kivimaan koulussa Lahdessa Suvivirsi raikaa tänä vuonna videolla – katso koulun kevätjuhlakooste
  5. Tutut koulut lakkautusuhan alla Orimattilassa
  6. Nastopoli paras Päijät-Hämeen lukioista STT:n lukiovertailussa – rehtori antaa kunnian abeille, mutta "peruskoulun arvosanoja ei voi vertailla keskenään"
  7. Uutissuomalaisen debatti: Varman Risto Murto varoittaa: Suomelle voi käydä kuten Italialle ja Kreikalle – talouskriisien lasku jää nuorille työikäisille
  8. Heinolaan ei rakenneta uutta seurakuntataloa
  9. Enni Ahtiainen, 29, luki salaa ylioppilaaksi ja löi koko sukunsa ällikällä – "Ostin äidilleni lahjaksi lyyran ja videokuvasin reaktion, kun hän avasi paketin"
  10. Tuomo Nieminen oli juuri aloittamassa uudessa työssä johtajaylilääkärinä, kun pandemia levisi Suomeen – Lahden loistavat maastot auttoivat tuulettamaan päätä hektisinä aikoina
  11. Pääkirjoitus: Hoitajille jäi käteen vain luu
  12. Koulujen avaaminen ei pahentanut epidemiaa – "Tekoa ei ainakaan tässä vaiheessa voi virheeksi julistaa"
  13. 29.5. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Päijät-Hämeessä ei edelleenkään uusia koronavirustartuntoja
  14. Kimmo Kankaan Esalainen: Kauppojen ja ravintoloiden pelikoneet saisi sulkea pysyvästi
  15. Vene-Tauriaisella Lahdessa alkaa uusi ravintolaprojekti, vene-drive-in, jonka autokaista palvelee ympäri vuoden: "Nyt tehdään eikä vain puhuta"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Fingerpori 29.5.2020
  2. Fingerpori 28.5.2020
  3. Purkupiha oy:n tulipalon sammutustyöt päätökseen Lahdessa, nyt käynnissä tarkkailuvaihe – "Ei olisi ennenkuulumatonta, että palo voisi vielä jostain syttyä"
  4. Enni Ahtiainen, 29, luki salaa ylioppilaaksi ja löi koko sukunsa ällikällä – "Ostin äidilleni lahjaksi lyyran ja videokuvasin reaktion, kun hän avasi paketin"
  5. Katso video: Lahtelaiset muusikot taltioivat Suvivirren, solistina Dimitri Keiski - katso esitys täältä
  6. Jokimaan palopaikalta leviää yhä savua - "Jos oireita tulee, niin asukkaiden pitää ottaa yhteyttä Akuutti24:een"
  7. Pääkirjoitus: Hoitajille jäi käteen vain luu
  8. Vene-Tauriaisella Lahdessa alkaa uusi ravintolaprojekti, vene-drive-in, jonka autokaista palvelee ympäri vuoden: "Nyt tehdään eikä vain puhuta"
  9. Poliisi löysi kadoksissa olleen Orimattilassa
  10. Kolme lahtelaista matematiikanopettajaa sai stipendin kiitoksena ansioituneesta työstä – "Matematiikkaa voidaan soveltaa niin ilmastonmuutoksen kuin koronapandemian ratkaisemisessa"
  11. 29.5. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Päijät-Hämeessä ei edelleenkään uusia koronavirustartuntoja
  12. Uutissuomalaisen debatti: Varman Risto Murto varoittaa: Suomelle voi käydä kuten Italialle ja Kreikalle – talouskriisien lasku jää nuorille työikäisille
  13. Moottoripyöräilijä kaahasi 50 kilometrin rajoitusalueella Hollolassa
  14. Näppis: Purkupihastakin lähtee aikamoinen savupilvi, millaisia mustia pilviä nouseekaan purku- eli Kierrätyspuistosta?
  15. Tuomo Nieminen oli juuri aloittamassa uudessa työssä johtajaylilääkärinä, kun pandemia levisi Suomeen – Lahden loistavat maastot auttoivat tuulettamaan päätä hektisinä aikoina

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.