Arkkitehti: "Käytännössä 99 prosenttia Rajasen kulmasta suojellaan"

Rajasen korttelin uuden kerrostalon rakentamisen ja nykyisten rakennusten suojelun mahdollistava kaavamuutos oli hieno näyte kaupungin, kiinteistön omistajien ja suunnittelijoiden yhteistyöstä, sanoo arkkitehti Pokko Lemminkäinen A. D. Arkkitehdit oy:stä.

A. D. Arkkitehdit on suunnitellut 8-kerroksisen kerrostalon Hämeenkadun ja Rautatienkadun kulmassa sijaitsevan Rajasen kulman sisäpihalle. Tekninen lautakunta hyväksyi tiistaina kaavamuutoksen, jonka toteutuessa kadun varren rakennukset saavat suojelumerkinnän. Vain vanha tallirakennus puretaan.

- Uudisrakentaminen pihan nurkalle syntyi ison yhteistyön tuloksena. Nyt testataan yhteisöä. Toivotaan, ettei tulisi valitusprosessia. Käytännössä 99 prosenttia kiinteistöstä suojellaan, Lemminkäinen totesi torstaina Lahti City ry:n aamukahvitilaisuudessa.

Aamukahvitilaisuus pidettiin Rajasen korttelin Oskarin pihassa, joka on ydinkeskustan viimeinen puutalo. Rakennuksessa toimivan Kahvila Oskarin yrittäjä on neuvotellut talon ostamisesta kiinteistön omistavan Rajasen perikunnan kanssa.

Lemminkäisen mukaan kahvilayrittäjällä on ollut iso rooli Oskarin pihan suojelussa.

- Keskeistä oli, että yrittäjä teki päätöksen, että haluaa lunastaa kiinteistön. Yrittäjä on tehnyt erittäin hienoa työtä ja tuonut ison panoksensa keskustan elävyyden lisäämiseksi. Talon paikalle olisi saanut noin 2 000 kerrosneliömetrin kerrostalon, joka olisi kenties ollut hyödykkäämpi kiinteistön omistajalle. Oskarin pihassa on kulttuuriarvoja, historiaa ja imagoa, jotka painoivat vaa'assa.

Lisää aiheesta

Lue lisää aiheesta

Mainos: Etelä-Suomen Sanomat

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kahdesti päivässä arkisin ja kerran päivässä viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut