Lahden koululaiset eivät voi olla ilmastolakossa ilman lupaa, osa menee mielenilmaukseen opettajan kanssa

Ilmastolakkojen esikuvana on 16-vuotias ruotsalainen Greta Thunberg. Helmikuussa hän otti osaa ilmastomarssiin Brysselissä. Emmanuel Dunand

Marjaana Lahola

Perjantaina aamupäivällä järjestettävä kansainvälinen ilmastolakko näkyy myös Lahden kouluissa.

Lahden kaupunki on linjannut, että perjantaina peruskouluissa pätevät normaalit poissaolokäytännöt. Omin päin lakkoilu tarkoittaa siis luvatonta poissaoloa.

Kaupunki kuitenkin kannustaa ja suosittaa kouluja järjestämään omia ilmastokannanottoja, aiheeseen liittyviä tapahtumia ja keskusteluja.

Lahden kaupungin lasten ja nuorten kasvun vastuualuejohtajan Lassi Kilposen mukaan tapahtumat voivat olla esimerkiksi paneelikeskusteluja tai kannanottotilaisuuksia. Suosituksia ja ehdotuksia on hänen mukaansa lähetetty kaikille kouluille.

– Yksi rehtori ajatteli, että ehtisi tehdä siitä pätkän koulupäivään kaikille, Kilponen sanoo.

Osa menee opettajan johdolla

Kilposen mukaan yhteydenottoja ilmastolakkoon liittyen on tullut useista kouluista.

Joiltakin kouluilta oppilaita on lähdössä mielenilmaukseen opettajan johdolla. Lahdessa ilmastosta huolestuneet nuoret ovat jo muutaman viikon ajan kokoontuneet perjantaiaamupäivisin kello 10–12 kaupungintalon portaille mielenilmaukseen.

– Olemme sopineet niin, että koulut saavat osallistua mielenilmaukseen oman harkintansa mukaisesti, mutta opettajan kanssa ryhmänä. Silloin se on osa koulun toimintaa, Kilponen sanoo.

Vaikka omin päin poissa oleminen on luvatonta, Kilposen mukaan huoltaja voi pyytää perjantaina lapselle lupaa poissaoloon tavalliseen tapaan.

– Se on rinnastettavissa vaikka siihen, että perheellä on meno johonkin tapaamiseen, hän sanoo.

Kilponen huomauttaa myös, että on tärkeää tunnistaa, etteivät nuoret lakkoile koulua vastaan. Hän ei lähde ennustamaan, kuinka moni koululainen lakkoilee huomenna, mutta veikkaa suurimman osan olevan koulussa.

Mielenilmauksia yli 70 maassa

Tiirismaan koulun rehtori Kari Turpeinen kertoo, että koululta on lähdössä ainakin kaksi opettajaa luokkineen mielenilmaukseen. Myös luokissa hän toivoo spontaaneja keskusteluja ilmastosta.

Lukiolaisilla tilanne on hieman erilainen kuin peruskouluissa. Lahden kaupungin lukiojohtajan Heikki Turusen mukaan opiskelijat voivat osallistua mielenilmaukseen opintojen salliman tilanteen sekä kunkin lukion ohjeiden mukaan.

Lakkoja ja ilmastoon liittyviä mielenilmauksia järjestetään perjantaina ympäri maailman yli 70 maassa. Suomessa lakkoja järjestetään useilla paikkakunnilla.

Kansainvälisen ilmastolakkojen liikkeen käynnisti ruotsalainen 16-vuotias Greta Thunberg, joka aloitti koululakkoilun ilmaston puolesta viime syksynä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Katkenneen voimajohtopylvään korjaus etenee Lahden Patomäessä
  2. Gallup: Kysyimme Lahdessa liikkuneilta, suuntaavatko he Salppurin kisoihin, vastaus oli yksiselitteinen ei – "Aiemmin kisat näkyivät Lahdessa enemmän"
  3. Janne Jalasvaara palaa Pelicansin takalinjoille - katso joukkueen kokoonpano illan kotiotteluun
  4. Herola aloitti Salpausselällä lupaavasti – yhdistetyn varakilpailussa kolmas
  5. Samae Koskinen esiintyy kesällä Villähteen uusilla festivaaleilla
  6. Pelicansin A-nuoret käyvät kriittiseen loppurutistukseen – katso suora lähetys ottelusta tänään kello 18.30
  7. Isyys tuo tasapainoa lahtelaisen urheilijan Leevi Mutrun elämään
  8. Asiantuntijat kyseenalaistivat Aika jonka sain -elokuvalle myönnettyjen palkintojen arvon – Olga Temonen vastaa: "Minulla ei ole tapahtumasta mitään pahaa sanottavaa"
  9. Kapisia kettuja liikkeellä Lahden seudulla - lauha talvi suosii tautia
  10. Pelicans-pomo Pasi Nurminen luottaa, ettei kyseenalainen seuraennätys uusiudu
  11. Pelicans päästää Jesse Ylösen Pohjois-Amerikkaan
  12. Koronan vaikutukset päijäthämäläisiin yrityksiin vaihtelevat - Suomeen jäänyt Oilonin Kiinan-yksikön toimitusjohtaja rytmitti päivänsä uusiksi, jotta saa palaverit hoidettua aikaerosta huolimatta
  13. Hollolan kunta tarjoaa kesätyösetelin jokaiselle 9.-luokkalaiselle
  14. Näppis: Mistä näkee että Salppurin kisat on tulossa? Ei mistään. Eivät osaa markkinoida. Miksei torille laiteta lipunmyyntiä ja esiintymislavaa ja ohjelmaa jne.
  15. Linja-autoista varastettiin polttoainetta Heinolassa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.