Hankalat olosuhteet eivät pysäytä Vesijärven niittoja – näin jäihin uponnut niittokone nousee järvestä, katso video

Vili Uuskallio

Vesijärven talviniitot ovat hankalista olosuhteista huolimatta toteutumassa suunnitellusti. Alkutalvesta jäät olivat heikot, ja sitten lunta oli liikaa. Lumien sulettua ja yöpakkasten tultua niitot alkoivat vauhdikkaasti. Keskiviikkona lumen peittämä railo kuitenkin yllätti niittäjät ja kone upposi osin järveen Hollolassa lähellä Sokonsaarta.

Niittourakoitsija Risto Kauhala kertoo Päijät-Hämeen Vesijärvi-säätiön tiedotteessa, että niittämättä ovat enää Pirttisaaren pohjoispuoli ja Suullistenpohja.

– Niitetyn ruo'on seassa on nyt paljon painavaa lunta, ja ruo'on siirtolaitteen runkoputki katkesi. Saattoi se saada osumaa jäähän koneen etuosan upotessakin, hän toteaa.

Veteen joutumisesta ei sinänsä ole laitteelle haittaa, sillä se on tehty kelluvaksi.

Niitot jatkuvat koneen korjauksen jälkeen sunnuntaina. Kauhala arvelee, että loputkin kohteet saadaan niitettyä.

Niittoja 18 hehtaarin alueella

Niittosuunnitelmassa on kohteita reilut 18 hehtaaria. Alkutalvesta näytti jopa siltä, ettei talviniittoja saataisi tänä vuonna tehtyä ollenkaan.

Talviniitoilla parannetaan veden virtausta ja ehkäistään ruovikoiden muuttumista maa-alueiksi. Niittojen vaikutuksia on seurattu mittaamalla näyteruutuilta ruovikon tiheyttä, pituutta ja paksuutta. Mittausten perusteella talviniittojen teho vaihtelee, mikä mahdollisesti liittyy pohjan ravinteisuuteen. Talviniitoilla voidaan joka tapauksessa ohentaa ruokojen paksuutta ja vähentää paikalleen lahoavan ruokomassan määrää.

Vesijärvi-säätiö on tunnustellut uusia yhteistyömahdollisuuksia järviruokomassa hyödyntämiseksi. Hollolalainen Rakennusbetoni ja Elementti käyttää jo Vesijärven talviruokoa viherkatoissaan.

Railo Kivisaaren suuntaan

Sokonsaaren ja Kivisaaren välissä on railo, jonka kohdalla jään paksuus oli keskiviikkona vain viisi senttiä. Niittokoneen uppoamispaikalle jäi avanto, joka merkittiin varoitusnauhalla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahden sivistyslautakunnassa erikoinen äänestysepisodi, puheenjohtaja järjesti uusintaäänestyksen vastoin lakimiehen ohjetta
  2. 27.5. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Tartuntojen määrä vakaa, sairaalahoidossa ei yhtään koronapotilasta
  3. Lahden keskustan tuntumassa on liikkunut viime päivinä useita hirviä – "Kun vasat lähtevät emon luota, ne poukkoilevat ympäriinsä"
  4. Kuusi päijäthämäläistä taksiyrittäjää kimpaantui Kela-kyytien menettämisestä – Sopimusrikkomuksesta vaaditaan yli 700 000 euron korvauksia
  5. Työttömien työntekijöiden määrä kasvoi roimasti Päijät-Hämeessä - Lahdessa korkein työttömyysaste
  6. Mika Lehto heräsi avunhuutoihin mökillään Sysmässä ja pelasti vedenvaraan joutuneen miehen – Päijät-Hämeen pelastuslaitos palkitsi uroteosta
  7. Hyvinvointiyhtymän perusterveydenhuollon lääkärit ja hammaslääkärit ovat huolissaan valmistellusta yhteisyrityksestä – enemmistö ei usko mallin hyödyttävän palvelutuotantoa
  8. Jotain hyötyä poikkeusoloista – Järvisen perhe rakensi upean puumajan kotipihalleen Asikkalan Vääksyyn
  9. Henkilöauto törmäsi jalankulkijaan suojatiellä Heinolassa
  10. Kuluttajille myytävissä autonostimissa on hengenvaara, tuotteet palautettava ostopaikkaan
  11. Päijät-Hämeen matkailualan yrittäjät tekevät yhteistyötä, jotta täällä ensi kertaa lomailevat ihastuisivat alueeseen: "Meidän pitää hurmata heidät"
  12. Hartolassa syttyi maastopalojen sarja
  13. Lahti Aqua -konsernissa vakava työtapaturma – kätensä menettänyt vaatii oikeusteitse korvauksia
  14. Lahden Kortteliliigan Ropponen muistuttaa perinteisten tukijoiden ahdingosta – ei laskua ensimmäiseksi heille
  15. Vääksyn seurakuntakodin rakennustyömaalla on tehty töitä jo reilu viikko – katso ilmakuvat työmaalta

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.