Runeberg-palkinto kirjailija Tapio Koivukarille

10 000 euron arvoisen Runeberg-palkinnon sai tänä vuonna Tapio Koivukari. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Runeberg-palkinto myönnettiin kirjailija Tapio Koivukarille perjantaina. Hän sai sen teoksestaan Unissasaarnaaja. Raadin perustelujen mukaan Koivukari kuvaa mestarillisesti pienen ihmisen elämää sotakorvausten ajan Suomessa.

Raati kiittelee Koivukarin kerrontaa meheväksi, humoristiseksi ja teräväksi kansankuvaukseksi.

Palkinnon suuruus on 10 000 euroa.

Runeberg-kirjallisuuspalkinto myönnetään vuosittain Johan Ludvig Runebergin syntymäpäivänä 5. helmikuuta. Runeberg tunnetaan muun muassa Vänrikki Stoolin tarinoista ja Maamme-laulun sanoituksesta. Runebergin päivä on vakiintunut liputuspäivä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

  1. Tomi Himanka jättää koronan hiljentämän Jokimaan: ”En ollut itse tällaista loppua käsikirjoittanut”
  2. Tältä näyttää nyt päijäthämäläisten kansanedustajien arki – ilman lupalappua ei matkata eduskuntaankaan
  3. 30.3. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Yksi uusi tartunta, seitsemän potilasta sairaalassa
  4. Heinolassa liikkuu valepalotarkastaja – näin tunnistat oikean pelastusviranomaisen
  5. Henkilöauton kuljettaja loukkaantui peräänajossa Orimattilassa
  6. Koiviston Autolla ei pääse enää Lahdesta Helsinkiin, junissakin hiljaista
  7. Säiliöauto kaatui pellolle Heinämaantiellä Lahdessa
  8. Poliisi selvisi Orimattilassa moottoritien aamuruuhkasta hyvin, ihmiset noudattivat annettuja ohjeita – katso video Lahdenväylän rajatarkastuspisteeltä
  9. Näppis: Kyllä te päiväkodin työntekijät ootte niitä arkipäivän, arki-illan ja viikonlopun sankareita, kun hoidatte kriisityöläisten lapsia
  10. Apotin tuottanut Epic hävisi kilpailutuksen – Cerner toimittaa jättimäisen tietojärjestelmän neljälle sairaanhoitopiirille
  11. Kurkkiiko nalle ikkunasta? Lähetä kuva ESS:lle
  12. Miksi Singapore torjui koronan muita paremmin? "Johtaminen ja ohjeiden toimeenpano ulottuvat aivan ruohonjuuritasolle", sanoo maassa vuosia asunut
  13. Mies hurjasteli törkeää ylinopeutta poliisin tutkaan Kärkölässä
  14. Kinos-yhtiö pitää kiinni Ranta-Kartanon viihdekeskuksen aikataulusta Lahdessa – "Koronalla todennäköisesti aika vähän vaikutusta"
  15. Pertti Immonen Jokimaan johtoon syksyyn asti

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.