8 merkkiä joista tiedät eläväsi zombieliitossa

Saara Larkio

Avioterapeutti Andrew Marshall kirjoittaa The Telegraphissa, että pystyyn kuolleita liittoja voi nimittää zombieliitoiksi. Hän listaa seikkoja, joista voi huomata elävänsä sellaisessa.

1. Ette tee enää asioita vain kahdestaan, vaan mukana ovat aina lapset tai ystäväpariskunnat.

2. Kun seksiä on, se on suorittamista ja nopeasti ohi, tai seksiä ei ole ollenkaan, ei ole ollut enää pitkään aikaan.

3. Tunnet kulkevasi varpaillasi ja välttelet puhumista, ettei tulisi riitoja.

4. Huomaat odottavasi kumppanin kotiintuloa kauhunsekaisin tuntein.

5. On jotain mitä et pysty antamaan kumppanillesi anteeksi, tai hän sinulle.

6. Ajattelet jatkuvasti jotakuta toista miellyttävää ihmistä, tai tunnet pakonomaista tarvetta lähettää flirttaavia viestejä kiinnostavalle ihmiselle.

7. Viha tai suuttumus kumppania kohtaan on muuttunut välinpitämättömyydeksi.

8. Haaveilet usein uudesta elämästä, jahka lapset ovat lentäneet pesästä.

Lahtelainen parisuhdevalmentaja Sinikka Kiviluoma puolestaan sanoo, että koskaan ei ole liian myöhäistä pelastaa suhde, jos on vielä tunteita jäljellä.

- Vaikka tuntisit vain vihaa kumppania kohtaan, sekin on tunne, joka on loppujen lopuksi lähempänä rakkautta kuin välinpitämättömyys, Kiviluoma sanoo.

Hän lisää, että pariskunnat tulevat valitettavasti liian myöhään ammattiauttajalle hoitamaan suhdettaan, mutta:

- Olen nähnyt työssäni vuosien varrella ihmeellisiä täyskäännöksiä. Joku pari on ollut jo varma erostaan, mutta kymmenennellä tapaamiskerralla he ovatkin yhtäkkiä havahtuneet, että haluavatkin jatkaa yhdessä. Monia muutoksia, päivitettyjä pelisääntöjä ja sopimuksia se tosin vaatii.

Jos tunteet ovat täysin kuolleet pariskunnan väliltä, ei kannata väkisin pysyä yhdessä. Sekin on parisuhdevalmentajalle onnistumisen kokemus, jos saa yhdessä onnettomat ihmiset niin rohkeiksi, että he uskaltavat erota. Päätös on silti aina parin oma.

Kun lähtee kuolleesta tai muuten toimimattomasta liitosta, vapautuu elämässä energiaa muihin asioihin.

Aiheeseen liittyvää

  1. Rakastu kumppaniisi uudelleen - tee parjatusta arjesta hyvää näillä vinkeillä 13.2.2016 11:00

Kommentoi

Mainos: Lahden Diakonialaitos

Sinäkin voit olla vapaaehtoinen mentori

Mainos: Fira Group oy

Hyvä yhteishenki saa palaamaan ja pysymään

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut