Heinolassa Jyrää -festivaali sai vetonaulaksi Vestan

Vesta palkittiin Emma-gaalassa aiemmin tänä vuonna Vuoden tulokkaana.

Millamari Uotila

Heinolassa Jyrää -festivaalin lavalle nousee elokuussa huippusuosittu Vesta. Hänet palkittiin Emma-gaalassa vuoden tulokkaana. Ehdokkuuksia artisti kahmi myös viidessä muussa kategoriassa.

Vesta julkaisi viime vuonna esikoisalbuminsa . Biisit ovat saaneet runsaasti radiosoittoa, ja oli YleX:n soitetuin biisi viime vuonna.

Vestan lisäksi Jyräässä nähdään verkkokeskustelun syövereistä sanoituksensa kaivava folk-pop-yhtye Kalevauva.fi.

Lapsia viihdyttää Kengurumeininki

Jyräässä jatketaan viime kesänä tutuksi tulleella kaavalla, jossa tapahtuman aamupäivää rytmittää Junnut Jyrää -teema. Tänä vuonna lapsia ja lapsiperheitä viihdyttää lastenmusiikin kestosuosikki Kengurumeininki.

Heinolan kulttuurisihteerin Saija Jäppisen mukaan Junnut Jyrää -tapahtuman ottaminen osaksi Jyrää-päivää sai paljon positiivista palautetta viime vuonna.

Viikonloppuun kuuluu tuttuun tapaan myös katuruokatapahtuma Street Food Festival.

Heinolassa Jyrää -tapahtumaa vietetään 4. elokuuta Heinolan kesäteatterilla. Heinola Street Food järjestetään 3.–4.8. Kauppakadulla ja WPK-talon pihapiirissä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. 8.4. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Koronatartuntojen määrä ei ole kasvanut - Päijät-Hämeessä 46 tartuntaa
  2. Henkirikos Kärkölässä, nainen vangittiin toisen taposta epäiltynä
  3. ESS ei saa syytteitä kunnianloukkauksesta: "Uutinen vastaa sisällöltään niitä tietoja, joita kaupungintalon tapahtumista on saatu"
  4. Sinfonia Lahden muusikot soittivat Finlandiaa kodeissaan, videosta tuli nettihitti – näin se tehtiin
  5. Kaahari autoili Uudeltamaalta Hämeeseen, poliisi joutui takaa-ajoon - piikkimatto ja etälamautin käytössä Hollolassa
  6. Onko nurkissasi vähälle käytölle jäänyt ompelukone tai vaikkapa teltta? Asikkalassa kerätään lahjoituksia kirjaston tavaralainaamoon
  7. Järvien vedenpinnat ajankohtaan nähden ylhäällä Hämeessä, samoin pohjaveden tasot
  8. Voice of Finland -kilpailun valmentajia itkettänyt orimattilalainen Henry Friman haluaa olla sinivalkoinen ääni ja tunteiden tulkki
  9. Lahden LAD-taidekeskukseen tulee jättimäinen muraali
  10. Nämä päijäthämäläiset ravintolat tarjoavat nyt ruokaa kotiin tai noudettavaksi, katso päivittyvä lista
  11. Lahtelainen Eskolan Taide- ja Kehysliike lopettaa – yritykset hakevat nyt ahkerasti neuvoja koronavirusepidemian tuomiin vaikeuksiin
  12. Lahtelainen ratsastuskoulu on valittu vuoden laatutalliksi
  13. Lahden Aluetaksi vei hävityn tarjouskilvan käräjille – hyvinvointiyhtymä saa haukut löysästä toiminnasta ja tasapuolisuuden puutteesta
  14. Vili Uuskallion Esalainen: Mikä ihmeen Oomi, nyt meni tunteisiin!
  15. Karu totuus vanhusten kotihoidosta selvisi: "Emme pysty suojautumaan koronakriisissä"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.