Rikkihappovuoto saatiin tukittua Lahden Sopenkorvessa - liikenne yhä poikki Hämeenlinnantiellä

Heidi Asplund

Lahden Sopenkorvessa on akuutein vaaratilanne ohi, kertoo päivystävä palopäällikkö Jari Lehtinen. Alueelta evakuoitiin aikaisin aamulla kymmeniä ihmisiä rikkihappoa kuljettaneen täysperävaunullisen rekan onnettomuuden vuoksi. Onnettomuus tapahtui aamulla noin 3.30.

Hennalan kasarmialueelle hätämajoitukseen viedyt asukkaat pääsevät palaamaan koteihinsa muutaman tunnin päästä, Lehtinen arveli aamuseitsemältä.

Vaarallista rikkihappoa kuljettanut rekka oli matkalla Kouvolan suuntaan, kun kuljettaja menetti ajoneuvonsa hallinnan toistaiseksi tuntemattomasta syystä hieman Kärpäsenmäen jälkeen. Rekka suistui jalkakäytävälle ja kohti läheisiä kerrostaloja, mutta kaksi suurta puuta esti rekkaa ajamasta kerrostalon seinään.

Vaarallista rikkihappoa kuljettaneen rekan vetoauto kaatui, mutta perävaunut pysyivät pystyssä. Yksi säiliöistä alkoi kuitenkin vuotaa, joten Hämeenlinnantie 20 ja 22 kerrostalojen asukkaat päätettiin evakuoida.

Lehtisen mukaan evakuointi oli varatoimenpide.

- Rikkihappoa ehti vuotaa vain kymmeniä litroja. Sitten vuoto saatiin tukittua.

Kukaan ei loukkaantunut onnettomuudessa.

Pelastuslaitos imeyttää vielä rikkihappoa toiseen säiliöautoon. Hämeenlinnantie on eristetty Pullapoikien risteykseen asti. Lehtinen arvelee, että tie on poikki koko aamupäivän.

Varhaisen aamun tietojen mukaan ainoastaan lännestä tulevat henkilöautot pääsevät kulkemaan kiertotietä Kärpäsenkadun kautta Lahden suuntaan. Poliisi kertoi ESS:lle aamupäivällä, että liikenne turmapaikan ohi on ollut lopulta varsin sujuvaa, ja myöskään raskas liikenne ei ole jäänyt jumiin kiertoteiden takia.

Onnettomuuden vuoksi Salpausselän koulu määrättiin suljettavaksi tälle päivälle. Oppilaiden koulupäivä on siis peruttu.

- Varmuuden vuoksi. Oppilaita olisi tullut niin monelta eri suunnalta ja heidän olisi pitänyt kävellä loppumatka. Siitä olisi tullut ruuhkia ja lapset olisivat kävelleet alueella, selittää Lehtinen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Uutiset kasvomaskisuosituksesta räjäyttivät kysynnän: maskit myytiin loppuun osasta apteekkeja – hintahaarukka 1–2 euroa
  2. Kello 10 se avautui: Innokkaimmat tulivat jo eilen Kimolan kanavalle – Ari Vilamaa oli yksi ensimmäisistä sululla, yleisöä on kerääntynyt paikalle satamäärin ja veneitäkin on liikkeellä, katso kuvat
  3. Hyvinvointiyhtymä: päivystysavun numerossa ruuhkaa, koronatestien tulokset valmistuvat viiveellä
  4. Pelicansin valmennustiimi on kasassa – Päävalmentaja Tommi Niemelä saa rinnalleen tuttuja ja täysin uusia kasvoja
  5. FC Lahdella uusi härkäviikko edessä, olisiko ensimmäisen kotivoiton aika?
  6. Hämeen poliisi jatkaa Lahden Liipolan väkivaltaisen ryöstön selvittämistä – alueen valvontakameroiden omistajia pyydetään ottamaan yhteyttä poliisiin
  7. LAB ja LUT avaavat kampuksensa kahden viikon päästä, syksyllä käytössä sekä lähi- että etäopetusta
  8. Suomessa kolmetoista uutta koronavirustartuntaa, Etelä-Savossa uusi tartunta noin kahteen kuukauteen
  9. Katinkullan perustajan Seppo Juurikon, 73, miljoonavelat vanhenivat vasta kuusi vuotta sitten – "En omista edes vaatteita, jotka minulla on ylläni"
  10. Kolme henkilöautoa paloi lunastuskuntoon Heinolassa
  11. Lahden Sykkeen Alko remontoidaan, myymälä suljettuna valtaosan elokuusta
  12. Hyvinvointiyhtymän ja Mehiläisen yhteisyrityksen kohtalo selvillä tällä viikolla – Lahden kaupunginhallituksen äänestyksestä tulossa tiukka
  13. THL:n koronasovellus otetaan koekäyttöön huomenna
  14. Hollolan valtuutetuista moni asettumassa ehdolle kuntavaaleissa, suurin osa miettii kuitenkin vielä - katso listaus
  15. Otteluruuhkassa leikitään pelaajien terveydellä, FC Lahti aloittaa uuden härkäviikon FC Hongan isäntänä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.