Poliisi tyrmää some-sadun Vääksyn joukkopahoinpitelystä - "uhri" kaatui humalapäissään

Mies itse haluaa tilanteen rauhoittuvan

Marja-Liisa Aidantausta

Hämeen poliisi on tutkinut netissä levinneen tarinan, jonka mukaan paikkakuntalainen mies olisi joutunut pääsiäisenä Vääksyssä turvapaikanhakijoiden pahoinpitelemäksi.

- Tapahtumapaikan jälkien ja sivullisten kertomusten perusteella tapauksessa ei ole syytä epäillä rikosta. Asiaa ei tutkita enempää, sanoo rikoskomisario Ville Hahl.

Tutkintaan johtanut tapahtumasarja alkoi sen jälkeen, kun muun muassa Facebookin Vääksy-ryhmässä oli väitetty Tallukan vastaanottokeskuksen asukkaiden pahoinpidelleen asikkalalaisen miehen pitkäperjantain ja lauantain välisenä yönä. Vastaanottokeskuksen johtaja Marko Lehto puolestaan kirjoitti sunnuntaina Facebook-päivityksessään, että pahoinpitelyn uhri olisi tehnyt tapauksesta rikosilmoituksen.

Näin ei kuitenkaan ollut tapahtunut. Poliisi päätti itse aloittaa tapahtumien tutkinnan kysyttyä asiasta.

Hahl keskusteli tapauksesta loukkaantuneen miehen kanssa vielä maanantaina.

- Hän oli suurella todennäköisyydellä kaatunut humalassa oikaistuaan metsän läpi matkalla ravintolasta kotiin. Hän oli kierinyt jyrkkää rinnettä alas jalkakäytävälle ja lyönyt päänsä. Hän on saattanut olla tajuttomanakin, Hahl kertoo.

Hahlin mukaan paikalle osuneet sivulliset olivat virvoitelleet miestä, kunnes paikalle saatiin ambulanssi.

- Mies oli näin jälkeenpäin tuohtunut ja halusi some-kirjoittelun loppuvan. Hän kiistää väittäneensä, että turvapaikanhakijat olisivat hänet hakanneet. Muistamatta mitä oli tapahtunut, hän oli herättyään kysellyt auttajiltaan, oliko hänet hakattu vai oliko hän kaatunut.

- Joku muu kuin asianomistaja on saanut päähänsä, että hänet on pahoinpidelty, sanoo Hahl.

Asikkalalainen mies itse toivoo, että asian turha vatvominen lopetetaan.

– On tärkeää pysyä faktoissa. En pysty varmasti sanomaan, olenko kaatunut vai hakattu. Mutta asiasta on vedetty liikaa johtopäätöksiä ja esitetty asiattomia kommentteja. Minut on muun muassa leimattu rasistiksi, mutta en ole missään vaiheessa sanonut, että pakolaiset hyökkäsivät kimppuuni.

 Poliisitutkinta on lopetettu, ja mies kertoo nyt olevansa siitä oikeastaan tyytyväinen.

– Ei minulla ole kenellekään mitään vaatimuksia.  Tiedän vain sen, että olin lähtenyt ravintolasta kohti kotia ja että makasin yhden jälkeen yöllä tajuttomana Rantakulmantiellä. Tuntematon mies herätteli minut sieltä ja soitti ambulanssin. Ehkä sain tällistä tilapäisen muistikatkoksen. Minulta ei ollut varastettu lompakkoa eikä puhelinta, vaan ne olivat tallella.

Ambulanssissa tehdyn puhalluskokeen mukaan mies oli vajaan kahden promillen humalassa.

Mies toteaa, että jos tapahtuneella on silminnäkijöitä, heidän pitäisi kertoa siitä poliisille. Mies itse haluaa nyt palata tavalliseen elämään ja saada vammansa korjattua.

– Minulta meni kaksi hammasta poikki ja toinen silmäni muurautui umpeen. Oikea kylkeni on hyvin kipeä, menen vielä tiistaina lääkäriin tutkittavaksi, onko kylkiluu mennyt poikki.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahti haluaa selvittää hyvinvointiyhtymän yhteisyrityspäätöksen juridisen pohjan – "On vaikeaa ajatella, että vastuullinen kaupunki heittelisi kapuloita rattaisiin"
  2. Pelastuslaitos pelasti vesiskootterionnettomuuteen joutuneen Vesijärvellä - skootterissa oli kolme henkilöä
  3. Teerenpelin uutuusviski nousi korkeimpaan luokkaan arvostetussa kilpailussa
  4. Lahtelainen Riku Routo sai kokoelmiinsa kuuluisan grillirakennuksen Jyväskylästä – "Kioski korjataan alkuperäiseen käyttöönsä, se on selvää"
  5. Koulu käyntiin liikenneturvallisuustempauksella Lahden Launeella – tapahtuma on myös tärkeä muistutus tielläliikkujille
  6. Päivystysavun puhelin ruuhkautunut, soittoja nelinkertainen määrä kevääseen verrattuna
  7. Spedemäinen keksintö yritykseltä, joka toimi myös Nastolassa - suojavisiiri ja lippalakki samassa
  8. Kaunismäkien perhe remontoi vanhasta vesibussin rotiskosta rohkeasti itselleen laivamökin – "Ei ollut mitään käsitystä siitä, kuinka iso projekti lopulta on kyseessä"
  9. Vesivehmaan lentonäytös saa kunnanjohtajankin taivaalle – luvassa on melkoista kyytiä
  10. Asuntokauppaan putkahtanut uusi koronaehto askarruttaa – voiko myyjä jäädä asumaan asuntoon ja maksaa vain juoksevat kulut?
  11. Rekkakuski ajoi siksakkia Nelostiellä – eksyi välillä ojaan ja kaatoi mennessään liikennemerkkejä
  12. Poliisille tuttu mies etsi anastettavaa talojen pihoilta Lahdessa
  13. Kaksi henkilöautoa paloi Lahdessa tiistain vastaisena yönä
  14. "Lähetyssaarnaaja" markkinoi laskuvarjoharrastustaan taivaalla – "En ole laskenut sen omakotitalon hintaa, joka harrastukseen on uponnut"
  15. Näppis: Rakkaat kanssaihmiset, ettehän pyri (tori)kahviloissa vieraiden ihmisten pöytiin istumaan

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.