Matin muistokummulle viety paljon kynttilöitä ja muutamat tikkarit – mäkikotkan kuolema toi monelle lahtelaiselle muistot pintaan

Muistokummun päällä on kuva nuoresta Matti Nykäsestä. Mirja Hussain

Chiméne Bavard

Torille mäkihyppääjä Matti Nykäsen muistoksi rakennetulle lumikummulle vietiin perjantain aikana useita kynttilöitä ja kukkia.

Muistukummulla on myös kauniita kukkia ja pieniä lippuja. Mirja Hussain

– Halusimme ehdottomasti tuoda omat kynttilämme Matin kunniaksi. Lisäksi saimme viereisestä ravintolasta mukaan tikkaritkin, jotka jätämme tähän, lumikummulla alkuillasta piipahtaneet Johanna Pynnönen ja Janita Rautiainen kertoivat.

Maisa Jussilaa ei häirinnyt muistokummulle tuotu oluttölkki. Hän itse toi perinteisen kynttilän. Mirja Hussain

Torille tehty lumikumpu on naisten mielestä hieno ele, ja he toivoivat, ettei kukaan tuhoa sitä ennen aikojaan. Johanna Pynnösellä on paljon Matti Nykäseen liittyviä lämpimiä muistoja. Hän ehti nähdä monta mäkimiehen voittohyppyä paikan päällä Salpausselän kisoissa.

"Ehkä otin - enkä en." Mirja Hussain

– Lopetin lajin seuraamisen, kun Nykänen päätti oman uransa. Se ei tuntunut enää miltään. En koskaan käynyt hänen musiikkikeikoillaan, mutta seurasin sitäkin uraa. Matti oli aina Matti. Toivottavasti hänen omaisensa näkevät, miten paljon täälläkin Mattia muistellaan, Johanna Pynnönen sanoo.

Matti Nykäsen kunniaksi tehty lumikumpu keräsi väkeä muistelemaan mäkilegendaa. Johanna Pynnönen, Janita Rautiainen sekä Aino ja Saara Rautiainen toivat paikalle kynttilät ja tikkarit. Mirja Hussain

Maisa Jussila on myös sitä mieltä, että torin muistokumpu on kaunis idea ja että paikkana tori on sille sopiva.

– Eräs ystäväni pahoitti mielensä, kun joku oli tuonut kummulle oluttölkin. Minusta sekin kuvasi tavallaan Matin elämää, eikä se häiritse minua.

Horoskooppeihin uskovan Maisa Jussilan mukaan Matti Nykäseen vaikuttivat hänessä yhdistyneet kiinalaisen jäniksen ja länsimaisen ravun merkit, joihin liittyy vahvoja riippuvaisuuksia.

– Matin elämään sopii mielestäni hienosti sitaatti: parempi päivä kotkana kuin vuosi variksena.

Etelä-Suomen Sanomat ja Radio Voima ovat mukana muistopaikan toteuttamisessa. Lumikummulla on ESS:n valokuvaajan Vesa Tapiolan kuva nuoresta mäkikotkasta Lahdessa helmikuussa 1986.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Heinolan Pursiseuran Jyri Lehtinen on voittanut useamman Päijännepurjehduksen, eikä palo rakkaaseen lajiin sammu, vaikkei voittaminen olekaan enää se kaikkein tärkein asia
  2. Myös mansikkapellolla voi olla Koronaa – "Ei tarvitse nimeä pelätä"
  3. Enemmistö Asikkalan päättäjistä aikoo puoltaa Vääksyn Yhteiskoulu -hankintaa, mutta viime hetken soraäänet ovat äänekkäitä – kuntaa syytetään tietojen salailusta, ESS selvitti mistä on kyse
  4. Etäopiskelu vaikeutti monen nuoren elämää, eikä nuorisotyöllä ollut Lahdessa resursseja auttaa – Etsivän nuorisotyön profiilia pyritään nyt elvyttämään runsaiden lisäavustusten turvin
  5. Kysymys ja vastaus: Voiko itse tehtäviin punkkitesteihin luottaa?
  6. Gallup: Tarvitaanko Asikkalan Vääksyyn isoa yhteiskoulua?
  7. Lahtea markkinoidaan nyt kotimaan matkailijoille
  8. Syötkö täytekakkua hopea- vai muovilusikalla? "Ruokailunautintoon vaikuttaa moni muukin asia kuin tekninen osaaminen", sanoo molekyyligastronomiaan perehtynyt professori Anu Hopia
  9. Ministeri Lintilä näkee Lahdessa potentiaalia kansainväliselle huipulle, mutta yrityksiä pitää rohkaista – "Ravimiehenä sanoisin, että teillä on nyt paalupaikka"
  10. USU-gallup: Hieman yli puolet pitää rasismia merkittävänä ongelmana Suomessa – "Huolestuttava tulos", sanoo tasa-arvoministeri
  11. Avausjakson salamamaalit siivittivät HJK:n selkeään voittoon Lahden Stadionilla – katsojat noudattivat turvallisuusohjeita kelvollisesti
  12. Juuso Koskisen Esalainen: Kun on odottanut kolmekymmentä vuotta, hurmion tiimellyksessä rajoitukset joutivat ymmärrettävästi romukoppaan
  13. Suurin osa saanut myrskyssä katkenneet sähköt takaisin- lue yön uutiskooste
  14. Lahden torille tulee valvottu pyöräparkki – kokeilu jatkuu kuukauden ajan
  15. Pääkirjoitus: Rasismi on kansainväistyvässä Suomessa vakava ongelma

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.