Heinolan Odinien vetäjä kerhon kaatumisesta: Partiointi alkoi koetella jäsenten parisuhdetta

Muutama kuukausi sitten toreilla ja turuilla kohkattiin katupartioista. Nyt voisi melkein kysyä, että mitkä katupartiot. Heinolassa Odin-ryhmä päätti kuun alussa lakkauttaa itsensä.

- Kerho kaatui, mutta aate jäi, Heinolan Odin-ryhmää vetänyt Mika Nummi kuvaa.

Entiset odinilaiset tapaavat päivittäin ja pyörivät yhä kadulla partioimassa, mutta ilman tunnuksia. Ne on hävitetty. Johtajiakaan ei enää ole.

Vaitiolovelvollisuuteensa vedoten Nummi ei halua kommentoida syitä ryhmän alasajoon. Sen hän kuitenkin myöntää, että partiointi alkoi koetella jäsenten parisuhdetta.

Onko ryhmän entisiä jäseniä kosiskeltu muihin järjestöihin?

- En kommentoi. Jokainen tekee omat ratkaisunsa, Mika Nummi vastaa.

Hämeen poliisilaitoksen apulaispoliisipäällikkö Tero Seppänen ei ole yllättynyt katupartioinnin vähenemisestä.

- Uhkakuva oli itse luotua, partiot saivat siitä kantoaaltoa, hän päättelee.

Esimerkiksi keväällä maalailtiin uhkakuvia siitä, että ahdistelutapaukset yleistyvät kelien lämpenemisen myötä. Niin ei käynytkään. Turvapaikanhakijoitten määrässäkään ei keväällä tapahtunut oletettua kasvua.

Sosiaalisessa mediassa Odin-henki elää yhä. Esimerkiksi Heinolan Odinien suljetussa Facebook-ryhmässä on noin 120 kannattajajäsentä. Lahden-ryhmällä jäseniä on alle sata. Ryhmiin kuuluu osin samoja jäseniä. Asikkalan Odinien Facebook-ryhmä on avoin.

Suojelupoliisikin seuraa järjestön Facebook-sivuja. Turvallisuus- ja alueyksikön päällikkö Kari Harju on todennut Ylelle Supon olevan huolissaan järjestön muukalaisvastaisuudesta. Torstaina ulkomailta tavoitettu Harju ei halunnut arvioida syitä järjestön katupartioinnin vähenemiseen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Koronavirustartunnan saanut nainen on ollut kontaktissa kahteen ihmiseen Suomessa, molemmat tavoitettu
  2. Ilmanlaatu on nyt poikkeuksellisen huono Lahdessa ja Hollolassa – voi aiheuttaa oireita astmaatikoille
  3. Kisatapahtumien välissä voi nauttia teatterista tai osallistua tiedetyöpajaan – näin Salpausselän kisat uudisti oheisohjelmaansa
  4. LASB pääsee aloittamaan uuden kauden puhtaalta pöydältä
  5. Joka kuntaan tulossa sähköauton pikalatauspiste – hallitus sopimassa lakiesityksestä, joka on EU-vaatimuksia tiukempi
  6. Dartsin vakava ammattivaiva säikäytti, mutta ei pysäyttänyt vääksyläistä Marko Kanteletta
  7. Riitapukariaan Orimattilassa puukottaneen tuomio aleni, hovioikeus ei pitänyt tekoa tapon yrityksenä
  8. Vaihtopenkki: Palloliiton KuPS-vyyhti on likainen, mutta tuskin tahraa Lahden mainetta
  9. Onko tässä Lahden tämän hetken lumisin maisema? Katso kuvat Salppurin kisoihin koristautuneista näyteikkunoista
  10. Orimattila ottaa käyttöön palvelusetelin yksityisiin päiväkoteihin – yksityinen toimija voi pyytää lisämaksua, jos tarjolla on lisäpalveluita
  11. Pääseekö lahtelainen Teatteri Vanha Juko vihdoin nauttimaan valtionosuuksista?
  12. Helsinki-Vantaalla ulosmarssi – merkittäviä vaikutuksia lentoliikenteeseen
  13. Uudenkylän asevarikon räjähdyksen syy jäi mysteeriksi – heinolalaisnaisen digitoima kaitafilmi paljastaa karut tuhot, jotka monet muistavat
  14. Uudella Temptation Island -kaudella mukana lahtelainen pariskunta
  15. Lahden kaupunginorkesterin soittaja voitti KKO:ssa riidan vakuutusyhtiötä vastaan

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.