Tapahtumavastaava Ari Kallas kertoo kävelleensä edellispäivänä vähintäänkin maratonin verran.
Vantaalle on pystytetty täydellä tohinalla kesän ensimmäisiä Kansainvälisiä suurmarkkinoita. Syyskuun loppuun asti Suomea kiertävä tapahtuma alkoi torstaina tihkusateen siivittämänä. Vantaalla tapahtuma on levittäytynyt noin puolentoista kilometrin matkalle.
- Kilometrejä todella kertyi päivän aikana. Kun pääsin eilen toiseen päähän, toisesta päästä tuli viestiä, että minua tarvittaisiin siellä, Kallas selittää suorittamaansa "maratonia".
Kansainväliset suurmarkkinat käy kesän mittaan 16 paikkakunnalla ympäri maan, parin viikon kuluttua myös Lahdessa.
Tapahtuma on kasvanut viime vuodesta ja mukaan on tullut uusia paikkakuntia. Uusia ovat Jyväskylä, Joensuu, Oulu ja Rovaniemi. Espoo puolestaan tipahti täksi kesäksi pois, koska kaupunki on Kallaksen mukaan tällä hetkellä yhtä rakennustyömaata. Kaupungissa on käynnissä muun muassa länsimetron työmaa.
Kauppiaita suurmarkkinoilla on tänä kesänä 120 ja he tulevat 35 maasta. Kaukaisimmat ovat Australiasta ja Chilestä. Viime vuonna kauppiaita oli 30 maasta.
- Jo viime vuonna suurmarkkinat oli asiakasmäärällä mitattuna Suomen suurin ulkoilmatapahtuma. Kävijöitä oli kesän aikana kaikkiaan 1,1 miljoonaa. Koska nyt on mukana uusia kaupunkeja, odotamme vielä suurempaa kävijämäärää, Kallas kehaisee.
Kansainväliset suurmarkkinat tulee Lahteen kahden viikon kuluttua. Lahdessa kauppiaat ovat neljä päivää, torstaista sunnuntaihin.
Lahti on ohjelmassa nyt kolmatta kertaa. Kahdella edelliskerralla tapahtuma keräsi Lahdessa 80 000 kävijää.
Markkinat levittäytyvät viime kesän tapaan Lahden kaupunginteatterin parkkipaikalle, pääkirjaston aukiolle ja Aikuiskoulutuskeskukseen vievälle Kirkkokadun osuudelle.
Lahden torille tapahtuma ei Kallaksen mukaan mahdu.
- Ensimmäisellä kerralla kun olimme Lahdessa, torin kohdalla oli vain iso monttu, kun toriparkkia rakennettiin. Viime vuonna selvitimme mahdollisuutta olla torilla, mutta yhdessä sekä edellisen että nykyisen tori-isännän kanssa totesimme tilan liian pieneksi. Teatterin edusta on toiminut hirvittävän hyvin, joten miksi hyvää muuttamaan.