Voisiko osa bussilinjoista jättää torin kiertämättä Lahdessa? LSL: Sekoittaisi kuviota

Timo-Pekka Heima

Lahden seudun liikenteellä ei innostuta ajatuksesta, että kaikki paikallisliikenteen linjat eivät kiertäisikään Lahdessa torin kautta.

Joukkoliikennelogistikko Kim Venesjärvi sanoo, että kun torin on päätetty olevan liikenteen solmupiste, on liikenne suunniteltu sen mukaan.

Kun Lahdessa vuonna 2011 tehtiin liikennepoliittista linjausta tuleviksi vuosiksi, oli esillä vaihtoehto, jossa bussien vaihtopaikka siirtyisi torilta Trion edustalle Aleksanterinkadulle. Aleksanterinkatu Triosta itään ja Vesijärvenkatu olisivat muuttuneet joukkoliikenteen kaduiksi. Tämän sijaan valittiin vaihtoehto, jossa bussiliikenteen vaihtopaikka on torilla.

Viimeksi torin ohittamisesta kirjoitettiin ESS:n mielipidesivulla 25. huhtikuuta, kun Michael Lettenmeier ehdotti että kaikki linjat eivät ajaisi torin kautta.

- Torin kiertämisessä hukkuu 5-10 minuuttia matka-aikaa. Tämä aiheuttaa huomattavia kustannuksia ja karkottaa tehokkaasti matkustajia.

- Esimerkiksi linjat 3, 5 ja 32 olisivat sellaisia, joissa suora ajo Triosta matkakeskukseen välittömästi säästäisi liikennöintikustannuksia, Lettenmeier kirjoitti.

Venesjärvi sanoo, että tori on paikallisliikenteen keskeisin vaihtopaikka.

- Jos ajettaisiin jotakin linjaa, joka ei kierrä torin kautta, se sekoittaisi kuviota. Torilla on vaihtomahdollisuus esimerkiksi keskussairaalalle 10 minuutin välein, Venesjärvi muistuttaa.

Matkakeskus on toinen paikallisliikenteen solmukohdista. Siellä vaihtamisen arvellaan keskittyvän enemmän itä-länsi-suuntaiseen liikenteeseen eteläisestä Lahdesta tultaessa, ja luonnollisesti kaukoliikenteeseen.

Kaikki Lahden paikallisliikenteen linjat kulkevat torin kautta. Timo-Pekka Heima

Tällaisia kehitysajatuksia oli kesällä 2011 julkaistussa Päijät-Hämeen joukkoliikennesuunnitelmassa

Lahden ja lähikuntakeskusten väliseksi liikenteeksi oli neljä linjastovaihtoehtoa. Nykyinen linjasto voisi säilyä tai sen tarjontaa parantaa ruuhka-aikoina.Uusia vaihtoehtoja olivat Trion ja matkakeskuksen kautta kulkeva linjasto sekä Lahden tulevaa maakäyttöä tukeva linjasto.Kaupunkilipun ja seutulippujen hintoja voisi alentaa. Lahti-pääkaupunkiseutu-lippu olisi mahdollinen. Se kelpaisi Lahdessa ja lähikunnissa, junissa ja busseissa Lahti-Helsinki-välillä sekä pääkaupunkiseudun sisäisessä liikenteessä.Kilometrihinnoittelun tilalle voisi harkita vyöhykehinnoittelua. Vyöhykkeitä olisi kolme.Raitioliikenne ei onnistu kalleutensa vuoksi Lahdessa. Pelkästään linja Liipolasta Mukkulaan vaatisi 104-173 miljoonan euron investoinnit. Vuotuiset liikennöintikulut kipuaisivat 3,2 miljoonaan euroon. Raideliikenteen kehittäminen edellyttää maankäytön tiivistämistä.Liikennöitsijät pitivät parhaana markkinaehtoista liikennettä. Matkakeskukseen painottuva linjasto ei käynyt. Liikennöitsijät tutkisivat ilta- ja viikonloppuliikenteen vähentämistä.Uusi liikenne käynnistyy heinäkuussa 2014.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Korona kiihdytti sairaalasänkyjen kysyntää – Hollolassa tehdasta pyörittävän Lojerin työllisyystilanne pysyi hyvänä, vaikka osia saadaan edelleenkin odotella Kiinasta
  2. Putulan kylässä kirjataivas on levittäytynyt navetanparvelle – kirjastossa lainat merkitään kortille eikä palautuksia valvota
  3. Lahden keskustan nopeusrajoituksia lasketaan – muutoksella halutaan kasvattaa turvallisuutta ja vähentää meluhaittoja
  4. Hämeenkoskella on nyt yksi ravintola vähemmän - Villa Wellamo löi lapun luukulle ja hakeutui konkurssiin
  5. Lahden konserttitalon tornista löytyi kosteutta – Lahden kaupungilta painavat terveiset rakennuttajalle
  6. Lahdessa kuvataan elokuvaa ekologisesti – näin se onnistuu
  7. Vanhojen henkilöllisyystodistusten käytöstä luovutaan OP:n konttoreissa
  8. Puu kaatui sähkölinjalle Lahden Renkomäessä – tie oli osittain poikki Johtokadulla
  9. Jaguar E-type, Cadillac Eldorado, Aston Martin... Sijoittajakonkari Jukka Ylitalo, 56, sijoittaa klassikkoautoihin – "Auton muotoja ja tekniikkaa voin tutkia ja ihailla tuntikaupalla"
  10. Enemmistö Asikkalan päättäjistä aikoo puoltaa Vääksyn Yhteiskoulu -hankintaa, josta päätetään tänään, mutta viime hetken soraäänet ovat äänekkäitä – kuntaa syytetään tietojen salailusta, ESS selvitti mistä on kyse
  11. Vesijeteillä pörrääminen Lahden sataman alueella poikii valituksia – Vesijärvellä ajelua rajoitetaan, mutta poliisin mukaan "juuri kukaan jeteillä liikkuvista ei tiedä siitä", tarkista tästä paikat, joihin jeteillä ei ole asiaa
  12. Neljä uutta koronavirustartuntaa todettu vuorokauden aikana
  13. Tiesitkö, että Lahden taidemuseon kokoelma-aineistoja näkee nyt myös netistä? – Finnassa on julkaistu jo noin kolmesataa museon teosta
  14. Maailman tunnetuimpiin elokuvasäveltäjiin kuuluva Ennio Morricone on kuollut
  15. Dronen lennättäjä ei aio jäädä tähdenlennoksi – yritystoiminta ilmakuvauksen parissa kouli lahtelaisen Pyry Selinin, 14, eroon esiintymiskammosta

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.