Varo, mitä sanot somessa - julkinen tieto työpaikasta voi johtaa hankaluuksiin

Sonja Parkkinen

Työntekijä voi pahimmillaan saada potkut, jos hän ilmoittaa työpaikkansa julkisesti Facebook-profiilissaan ja kommentoi esimerkiksi asiattomasti tai rasistisesti sosiaalisessa mediassa. Myös työpaikan haukkuminen voi helposti tulla työnantajan tietoon.

Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) asiantuntija ja lakimies Mika Kärkkäisen mukaan ongelmia tulee vain, jos henkilö ja kommentit voidaan yhdistää työnantajaan.

- Se antaa väärän käsityksen, että kommentti tehdään työnantajan nimissä.

Työoikeuden professori Seppo Koskinen Turun yliopistosta pitää ongelmallisena sitä, että Facebookin käyttäjät ilmoittavat palvelussa työpaikkansa.

- Facebookin profiili on osa yksityiselämää, eikä työpaikkaa kuulu laittaa sosiaaliseen mediaan. Pitäisi harkita, onko tieto työpaikasta tarpeellinen. Yleensä se ei ole, Koskinen sanoo.

EK:n Kärkkäinen ei ajattele yhtä jyrkästi.

- Työpaikka ei ole salainen tieto, joten siinä ei ole ongelmaa, jos työnantaja näkyy vain kavereille.

Vanhempi konstaapeli Erno Koivumäki Helsingin nettipoliisista kertoo, että ainakaan nettipoliisien tietoon ei ole tullut tapauksia, joissa työnantaja olisi saanut asiattomia kommentteja tietoonsa.

- Lukijat osaavat yleensä erottaa, että yksittäisen ihmisen mielipide ei edusta firmaa, Koivumäki arvioi.

Koivumäki näkee kuitenkin toisenlaisen haitan työpaikan julkisessa kertomisessa. Nettipoliisien tietoon on tullut tapauksia, joissa häiritsijät ovat selvittäneet työpaikan, ottaneet yhteyttä työnantajaan ja levittäneet juoruja. Toisaalta työpaikka on suhteellisen helppo selvittää muutenkin googlaamalla. Esimerkiksi verkostoitumispalvelu LinkedIniä Koivumäki pitää ammatillisesti hyödyllisenä.

Lähtökohtaisesti seurauksissa noudatetaan lievimmän mahdollisen toimenpiteen sääntöä. Tämä tarkoittaa, että työntekijää ohjeistetaan poistamaan tieto yrityksestä, jossa työskentelee. Myös asiaton kommentti voidaan pyytää poistamaan.

- Tässä voi tulla ongelmia, jos ihmiset eivät tunnista rasismia. Voi olla erimielisyyksiä, onko kommentti rasistinen vai ei, Koskinen toteaa.

Tunnetuin tapaus lienee vuodelta 2011, kun työtuomioistuin päätti, että tosi tv -ohjelmassa kilpailleen miehen potkut olivat lailliset. Mies oli kilpaillut puolitoista vuotta aiemmin Totuuden hetki -ohjelmassa, jossa hän kertoi työpaikakseen IBM:n ja myönsi varastaneensa töistä. Hän myös kertoi, ettei halua lastensa leikkivän ulkomaalaistaustaisten lasten kanssa. Ohjelmassa kilpailijan tulee vastata kysymyksiin totuudenmukaisesti voittaakseen rahapalkintoja.

Usein työnantaja saattaa itse nähdä kommentin, tai työkaveri tai asiakas saattaa ilmoittaa asiasta. Mitä julkisempi kommentti, sitä huonommalta se näyttää työnantajalle. Seurauksiin vaikuttaa myös henkilön asema yrityksessä. Totuuden hetkessä kilpaillut mies oli yrityksessä tiiminvetäjänä.

- Korkeammassa asemassa olevan on osattava käyttäytyä myös vapaa-ajalla, Kärkkäinen toteaa.

Myös suljetuissa ryhmissä esitetyt asiattomat kommentit voivat aiheuttaa vaikeuksia, jos ryhmässä on paljon jäseniä. Kärkkäisen mukaan työnantajan asia ei ole puuttua järjestäytymiseen, mutta jos työntekijä ilmoittaa somessa kuuluvansa avoimen rasistiseen järjestöön ja hän kertoo työpaikkansa julkisesti profiilissaan, voidaan tämä ymmärtää väärällä tavalla.

Nettipoliisi Erno Koivumäki kertoo, että työntekijöitä enemmän somessa törttöilevät kuitenkin yritykset itse.

- Enemmän näkee sitä, että firma itse kommentoi hölmösti ja joutuu hankaluuksiin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahtelaiseen Koivistoisen Mansikkapaikkaan tulvii työhakemuksia – yritys rekrytoi tälle kaudelle ensisijaisesti kotimaista työvoimaa, mutta monilla marjatiloilla jännitetään, kuinka sadon käy
  2. Tutkimus kumoaa pinttyneet väitteet: Koko Suomen maaseutu ei tyhjene, vain neljäsosa alueista taantuu pysyvästi
  3. Halton, Merivaara ja Hermetel valmiina kumppaninsa kanssa tehohoitotilojen tuotantoon koronapotilaille – tilapäisiä tiloja voisi tarvittaessa rakentaa esimerkiksi messu- ja urheiluhalleihin
  4. Yhteys Lahden Myllysaareen on nyt poikki, silloista huonokuntoisin saa uudet puupalkit
  5. Nyt pitää tehostaa pintojen putsausta – lue siivousvinkit virusten karkotukseen
  6. Henkirikos Kärkölässä, nainen vangittiin toisen taposta epäiltynä
  7. 8.4. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Koronatartuntojen määrä ei ole kasvanut - Päijät-Hämeessä 46 tartuntaa
  8. Pääkirjoitus: Kaikkien aikojen lisäbudjetti, mutta sekään ei vielä riitä
  9. Terhi Säynäjärven Esalainen: Arvoisa koronavirus, säästä meidät lamalta
  10. Uskaltaako kotiinsa tilata nyt siivoojaa? Lahtelainen siivousalan yrittäjä kertoo, miten vastuullinen epidemiasiivoaja toimii
  11. Yle: Pankin työntekijä tunnusti kavaltaneensa lähemmäs miljoonan
  12. Poliisi tehostaa Uudenmaan rajojen valvontaa pääsiäisenä
  13. Videokonsertti: Katso ja kuuntele Sinfonia Lahden konsertti tästä
  14. ESS ei saa syytteitä kunnianloukkauksesta: "Uutinen vastaa sisällöltään niitä tietoja, joita kaupungintalon tapahtumista on saatu"
  15. Järvien vedenpinnat ajankohtaan nähden ylhäällä Hämeessä, samoin pohjaveden tasot

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.