Päijät-Hämeessä todettu yksi uusi koronavirustartunta – 26 hyvinvointiyhtymän työntekijää karanteenissa

Päijät-Hämeessä on todettu uuri koronavirustartunta. Arkisto/Johanna Erjonsalo

Kari Anttinen, Ida Niva

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän alueella on todettu yksi uusi koronavirustartunta.

Hyvinvointiyhtymä kertoo, että Päijät-Hämeen keskussairaalassa on todettu positiivinen koronavirusnäyte muun kuin infektio-oireen vuoksi sinne hoitoon hakeutuneella potilaalla.  

Hyvinvointiyhtymän terveys- ja sairaanhoitopalvelujen toimialajohtaja Tuomo Nieminen kertoo, että 26 hyvinvointiyhtymän työntekijää on asetettu karanteeniin. Lisäksi kuusi potilasta on altistunut.

Niemisen mukaan työntekijät ovat työskennelleet useassa eri toimipaikassa. Hän ei kommentoi koronavirustartunnan saaneen potilaan tilaa.

Yhtymä kertoo jäljittävänsä tapauksen tartuntaketjut huolella, jotta uusia tartuntoja saadaan ehkäistyä mahdollisimman tehokkaasti.

Nieminen painottaa, että käsihygieniasta huolehtiminen ja turvavälien pitäminen ovat edelleen tärkeitä.

Viime viikolla Päijät-Hämeessä todettiin pitkän tauon jälkeen kaksi uutta koronavirustartuntaa. Toinen tapauksista varmistui keskiviikkona ja toinen torstai-iltana.

Molemmat tartunnat liittyvät ulkomaan matkaan. Tartunnan saaneet kuuluivat samaan seurueeseen.

Lisätty 11.8. klo 9.51: Tieto siitä, että koronavirustartunta todettiin Päijät-Hämeen keskussairaalaan hakeutuneella potilaalla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.