Mies raiskasi naisen ja yritti raiskata toisenkin naisen Hollolassa - sai yli kolme vuotta vankeutta

Mikko Kivelä

Päijät-Hämeen käräjäoikeus on tuominnut Mikko Tapani Linnanton (s. 1975) raiskauksesta, pahoinpitelystä ja raiskauksen yrityksestä 3 vuoden ja 1 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen.

Kaikki teot olivat tapahtuneet hollolalaisessa yksityisasunnossa viime kesäkuussa.

Raiskauksen uhri ja vastaaja tunsivat toisensa entuudestaan. He olivat olleet samana päivänä sukupuoliyhteydessä yhteisymmärryksessä.

Uhri kieltäytyi sanallisesti toisesta sukupuoliyhteydestä. Vastaaja pakotti uhrin sukupuoliyhteyteen muun muassa lyömällä. Teko oli keskeytynyt, kun asuntoon tuli toinen nainen.

Raiskauksen uhrin pahoinpitely oli tapahtunut teon jälkeen. Vastaaja oli lyönyt uhriaan kaulimella päähän toisen naisen läsnä ollessa.

Mies yritti väkivallalla uhaten saada asuntoon myöhemmin tulleen naisen suostumaan suuseksiin. Hän oli lyönyt toistakin uhriaan kaulimella päähän. Nainen sai kaulimen pois vastaajalta. Uhri pääsi karkuun, jolloin vastaaja pakeni.

Mies kiisti raiskauksen, mutta myönsi pahoinpitelyn ja raiskauksen yrityksen. Hän väitti, ettei päihtymyksen vuoksi muistanut tapahtumia.

Käräjäoikeuden ratkaisu perustui muun muassa uhrien kertomuksiin ja niitä tukevaan todisteluun.

Oikeus velvoitti miehen maksamaan uhreilleen korvauksia muun muassa henkisestä kärsimyksestä yhteensä hieman yli 6 000 euroa ja oikeudenkäyntikulut, runsaat 5 200 euroa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. 8.4. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Koronatartuntojen määrä ei ole kasvanut - Päijät-Hämeessä 46 tartuntaa
  2. Sinfonia Lahden muusikot soittivat Finlandiaa kodeissaan, videosta tuli nettihitti – näin se tehtiin
  3. Kaahari autoili Uudeltamaalta Hämeeseen, poliisi joutui takaa-ajoon - piikkimatto ja etälamautin käytössä Hollolassa
  4. ESS ei saa syytteitä kunnianloukkauksesta: "Uutinen vastaa sisällöltään niitä tietoja, joita kaupungintalon tapahtumista on saatu"
  5. Voice of Finland -kilpailun valmentajia itkettänyt orimattilalainen Henry Friman haluaa olla sinivalkoinen ääni ja tunteiden tulkki
  6. Likolammelle rakennetaan esteetön luontoreitti – LAB ja Lahti mukaan virkistysalueita kehittävään verkostoon
  7. Lahtelainen Eskolan Taide- ja Kehysliike lopettaa – yritykset hakevat nyt ahkerasti neuvoja koronavirusepidemian tuomiin vaikeuksiin
  8. Lahden LAD-taidekeskukseen tulee jättimäinen muraali
  9. Karanteenitreenit osa 4: Tessa Kakkonen nyrkkeilee nyt vain varjo seuranaan – "Onhan se tylsempää lyödä ilmaa kuin jotakuta toista"
  10. Lahden Aluetaksi vei hävityn tarjouskilvan käräjille – hyvinvointiyhtymä saa haukut löysästä toiminnasta ja tasapuolisuuden puutteesta
  11. Vili Uuskallion Esalainen: Mikä ihmeen Oomi, nyt meni tunteisiin!
  12. Pääkirjoitus: Kotimaisesta tuotannosta vihdoin apua maskipulaan
  13. Poliisit valvovat Uudenmaan rajaa jopa 16 tunnin vuoroissa, eläkkeelle jääneitä poliiseja palkattu ainakin Hämeessä
  14. Nämä päijäthämäläiset ravintolat tarjoavat nyt ruokaa kotiin tai noudettavaksi, katso päivittyvä lista
  15. Eläkkeelle jääminen voi parantaa elämänlaatua – Seija Moilasen, 68, yöuni parani niin, ettei päiväunille ole tarvetta

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.