Kari Peitsamo teki kappaleen Baari Jännä-Jussista - "Ai kun ihanaa, ihan sanattomaksi vetää"

Kari Peitsamo on tehnyt uransa aikana niin paljon levyjä, että ei ole edes varmuutta kuinka monta niitä on. Hans Andersson

Janne Urpunen

Suomen kenties ahkerin levyttäjä Kari Peitsamo julkaisi perjantaina 67. tai 68. albuminsa . Levyltä löytyy noin kaksiminuuttinen tunnelmapala , joka kertoo kuin kertookin samannimisestä maineikkaasta lahtelaisesta ruokapaikasta.

- Ai kun ihanaa, ihan sanattomaksi vetää, sanoi Jännä-Jussin emäntä ja yrittäjä Merja Ikonen asiasta kuultuaan.

Ikonen ei muista Peitsamoa baarissa tavanneensa, mutta hän onkin pyörittänyt vuonna 1955 perustettua ruokapaikkaa vasta 19 vuotta.

Peitsamo levytti Lahdessa Pekka Nurmikallion Microvox-studiolla jo 1970-luvun lopulla.

- Pekka kävi täällä kyllä, mutta ei studiota enää minun aikaan ollut. Pekka oli oikein ihana asiakas.

Jännä-Jussi sijaitsee osoitteessa Vesijärvenkatu 17. Studio sijaitsi kadun toisella puolella numerossa 36.

Microvoxissa ikuistettiin muun muassa Peitsamon albumi . Tarina kertoo, että levyn kesto on pitempi kuin sen äänittämiseen käytetty aika.

Nurmikallio oli kysynyt taiteilijalta, kauanko levyttäminen ottaa, pani nauhan pyörimään ja lähti parturiin. Peitsamo soitti kappaleet nauhalle levytysjärjestyksessä ilman taukoja. Äänittäjä palasi parturista juuri sopivasti, pysäytti nauhan ja "pidensi" myöhemmin levyn kestoa lisäämällä tauot kappaleiden väliin.

Äänitysten jälkeen Peitsamolla saattoi olla hyvinkin nälkä. Ehkä hän meni Jännä-Jussiin ja nautti siellä wienerleikkeen, kuten laulussa lauletaan.ei tavoittanut perjantaina Kari Peitsamoa kommentoimaan asiaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahden Meisselikadulla roihahtaneesta tulipalosta annettiin vaaratiedote vaarallisen savun takia
  2. Odotus päättyy ja hyllyjen välit aukeavat, kun Lahden kirjastot avataan
  3. Lahtelaisen kuntosaliyrittäjän mukaan koronakevät leikkasi liikevaihdosta ison siivun: "800 neliön tiloissamme saattoi olla samanaikaisesti yhdestä viiteen treenaajaa"
  4. Hoitajajärjestöt hyväksyivät kunta-alan tessin – neuvottelutuloksessa hoitoalalle oma sote-sopimus
  5. 28.5. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Päijät-Hämeessä ei uusia koronavirustartuntoja maanantain jälkeen
  6. Lahden Mukkulan viljelypalstoilla ahertaa kansainvälistä porukkaa – "Mikä voisi olla parempaa kuin olla täällä auringossa"
  7. Suljetut ovet aukeavat Lahdessa hiljalleen – kuntosalit alkavat olla auki, ryhmäliikuntakin alkaa ensi viikolla
  8. Padasjoen suuri maastopalo saatu hallintaan – kytöpesäkkeiden sammutustyöt jatkuvat mahdollisesti vielä perjantainakin
  9. Lahden sivistyslautakunnassa erikoinen äänestysepisodi, puheenjohtaja järjesti uusintaäänestyksen vastoin lakimiehen ohjetta
  10. Koronakriisin aiheuttama hurja konkurssiaalto voidaan vielä välttää – "On raju arvaus, että edessä olisi 1990-luvun laman kaltainen tilanne"
  11. Matti Even Esalainen: Lahdessa virkamies vie ja valtuutetut vetävät kätensä lippaan
  12. Voiko Lahdessa pian nauttia terassioluen parkkiruudussa? Kaupunki pohtii uusia terassipaikkoja ja nykyisten laajennuksia keskustassa
  13. Kampustyömaa sulkee Kannaksenkadun - tuo Lahteen myös uuden kadunnimen
  14. Lasten pihaparlamentti Lahden Villähteellä antoi arvionsa entiselle bussitehtaalle oppimisympäristönä – kun kiipeilytelineet uupuvat, heitellään vaikka hiekkaa ja leikitään peiliä joka päivä
  15. Trendiherkut tarjoavat helpotusta kaukokaipuuseen – katso reseptit poke bowliin, focacciaan, dalgona-kahviin ja shakshukaan

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.