Taiteilija poltti vanhat työnsä ja sulatti pakkasesta poron

Millamari Uotila

Talon kellarissa, työhuoneen nurkassa on valkoinen mytty. Tai siltä se kynnykseltä katsottuna näyttää.

Kun Toni R. Toivonen nostaa mytyn käsiinsä, muodon näkee selvemmin. Se on poro, kuolleena syntynyt vasa, josta on nyt jäljellä vain nahka.

Nahka on valkoinen, koska se on käännetty nurin.

Nykyisin Hämeenkoskella asuvan ja työskentelevän kuvataiteilijan teoksissa on viime vuosina nähty eläimiä, kuten installaatio kuolleena syntyneestä ja sittemmin täytetystä karitsasta

Parhaillaan Toivonen tekee työhuoneellaan uusia teoksia syksyllä avautuvaa helsinkiläisen Galerie Forsblomin näyttelyä varten.

Toivoselle se tarkoittaa nahan luomista uudelleen.

Työn alla on useita installaatioita ja veistoksia. Yhdessä materiaaleina ovat veri ja valo, toisessa nyljetty ja nurin käännetty poronnahka.

Kolmisen vuotta pakastimessa olleesta poron vasasta on tulossa kaksiosainen teos. Toisessa on nahka, toisessa lihaksista otettu mehiläisvahavalos. Erottamalla lihan ja nahan, Toivonen haluaa kuvata elämän kaksijakoisuutta, sisintä ja ulointa.

Samalla teos kysyy, missä eläin oikeastaan on.

Verellä maalamisesta syntyneet kokeilut roikkuvat työhuoneen seinillä.

Kaiken nähneessä maailmassa materiaalit saattavat yhä hätkähdyttää. Toivosen mukaan taiteen pitääkin herättää kysymyksiä, sillä taiteen matematiikassa yksi plus yksi ei voi olla vain kaksi.

Vaikka kuolleiden kanssa työskenteleminen on toisinaan raskastakin, eniten koettelee ankara itsekriittisyys.

Hiljattain Toivonen poltti kaikki vanhat työnsä talonsa pihalla ja kuvasi roihun. Siellä paloi esimerkiksi kodittomista maalattuja muotokuvia.

Alun perin sykäys eläintöihin lähti sorsasta. Kun Toivonen opiskeli vielä Turussa, hänellä oli tapana lenkittää koiraa Taideakatemian liepeillä. Kerran sisäpihalla lenteli sorsa. Se oli jäänyt loukkuun sisäpihalle, sillä seuraavana päivänä lintu löytyi kuolleena. Koska oli talvipakkanen, lintu oli säilynyt hyvin.

Syystä tai toisesta Toivonen otti linnun matkaansa.

Aiemmin Toivonen oli törmännyt turkulaisiin eläinkonservaattoreihin, joiden ammattitaitoon kuuluu eläinten täyttäminen. Toivonen vei sorsan heille ja pääsi tutustumaan alaan, mutta

linnusta ei vielä silloin syntynyt teosta. Sen tehtävä oli jokin muu, ehkä käynnistää prosessi, joka kantautuu näihin päiviin asti.

Lintu jäi konservaattorien pakastimeen, mutta vaihdossa Toivonen sai poron.

Vaikka Toivoselle on lopulta ihan sama, millaiseksi muut hänet määrittelevät, hän ei halua eläintaiteilijaksi.

- Eläimet ovat vain pieni osa-alue. Esimerkiksi lapsen syntymä on vaikuttanut paljon siihen, millaisia ideoita mulla on nyt, Toivonen sanoo.

Pakastimessa oikeaa hetkeä odottaa istukka.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.