Esikoislestadiolainen liike repeämässä kahtia - Lahdessa pohditaan lopullista pesäeroa

Petri Koivisto

Lahdessa erityisen vahvana vaikuttava esikoislestadiolainen liike on jakautumassa kahteen leiriin. Herätysliike on vahvasti menossa siihen suuntaan, että maallikot alkavat pappien sijasta kastaa lapsia, huolehtia ehtoollisesta ja pitää rippikoulua. Osa liikkeen jäsenistä ei hyväksy uutta käytäntöä miltään osin.

Maallikkomallin vastustajat järjestävät Lahdessa heinäkuun 23. päivänä keskustelutilaisuuden, jossa pohditaan syntynyttä erimielisyyttä ja mahdollista lopullista pesäeroa. Hollolan kirkkovaltuuston jäsen, esikoislestadiolainen Tapani Ihalainen ei elättele toiveita kahden leirin pysymisestä samassa liikkeessä.

- Jakautuminen on selvä asia.

Maallikkomallin kannattajat perustelevat toimintaansa evankelisluterilaisen kirkon maallistumisella. Naispappeuden hyväksyminen on heille tekemätön paikka, ja ajatus samaa sukupuolta olevien vihkimisestä on niin ikään kauhistus. Hengellinen elämä halutaan nyt ottaa omiin käsiin. Maallikkovaltaisen järjestelmän kannattajilla on liikkeessä enemmistö.

Esikoislestadiolaiset ry:n hallituksen puheenjohtaja Seppo Karhu ei usko liikkeen hajoamiseen.

- Yksittäisiä ihmisiä voi jäädä pois, mikä on todella valitettavaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.