Kauppakeskuksessa avautuu jo kolmas lahtelaistaiteilijoiden yhteisnäyttely

Erkki Perkiömäen valokuvateos on esillä näyttelyssä. -

Anne Honkanen

Kauppakeskus Karismassa Lahdessa avautuu lauantaina jo kolmas lahtelaistaiteilijoiden yhteisnäyttely. Näyttely pidetään samassa paikassa kuin edellinenkin lahtelaistaiteilijoiden yhteisnäyttely, kauppakeskuksen toisessa kerroksessa.

Näyttelyn järjestäjät kertovat tiedotteessaan, että kauppakeskusjohtaja Mari Rönkä on antanut taiteilijoiden jatkaa näyttelytoimintaa, joka käynnistyi maaliskuussa tilassa, jossa ei ollut vuokralaista.

Uudessa näyttelyssä esillä on maalauksia ja veistoksia. Teokset ovat myynnissä.

Kolmannessa kattauksessa mukana on kymmenen taiteilijaa: Toshihiko Abe, Tanja Koskinen, Kalle Laitinen, Sami Leutola, Tiina Liinamaa, Emmi Oksa, Nelli Penna, Erkki Perkiömäki, Lauri Rajamäki ja Harry Salmi.

Art@Karisma 3rd. Show on esillä 8.–30. elokuuta. Se on avoinna ma–su kello 9–21.

Tämä Kalle Laitisen maalaus on muun muassa esillä Karisman näyttelyssä Lahdessa. -
Tiina Liinamaa on koonnut näyttelyyn kokoelman veistoksia, jotka sopivat sisä- ja ulkotiloihin, terasseille ja puutarhoihin. -

Heinolan lintutarhalla on esillä maalattujakin lintuja

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.