Näppis: Henna on kieltämättä radan varressa mutta ennen kaikkea moottoritien melussa. Nelostien jyrinä yötä päivää. Käykää kuuntelemassa.

Henna on kieltämättä radan varressa mutta ennen kaikkea moottoritien melussa. Nelostien jyrinä yötä päivää. Käykää kuuntelemassa.

Vaaleissa muistetaan, ketkä estivät terveydenhuollon parantamisen Lahdessa.

Miksi syntyvyys liitetään pääasiassa naisiin ja lapsiin? Miehetkö siis vain jokin ulkopuolinen tekijä jonka vastuu ja sitoutuminen isyyteen riippuu siitä viitsiikö vai ei, huvittaako vai ei?

Miten soteakin tärkeämpi asia, elintarvikkeiden jakelu kansalaisille on voitu antaa voittoa tavoittelevien yritysten (kauppojen) hoidettavaksi? Laatu ja hinta varmasti paranisi, jos esim. Lahden alueella poliittisesti hallinnoitu kuntayhtymä hoitaisi asiaa. Vai tuliskohan K-kaupan Väiskiä ikävä?

Olipa surullista luettavaa tuo rattijuoppojen suuri määrä. Auto valtiolle vaikka olis vaan haltija eli osamaksulla ostettu. Ja sitten vaan maksaisi olemattomasta autosta jäljellä olevan lainan lainoittajalle. Eiköhän vähän ottaisi pattiin.

Koiraverosta luovuttiin aikoinaan, koska veron perimisestä aiheutui suuremmat kustannukset kuin oli veron tuotto. Piste.

Kuorma-auton kuljettaja tyhjensi viikon eväsroskat luontoon Renkomäen väylän tietyömaalla. Pilaa alansa ja työnantajansa maineen. Reppana.

Lasten, nuorten ja perheiden palveluissa on paljon löysää. Näihin käytetään muutenkin jo puolet kaupungin verotuloista. Juustohöylää vaan rohkeasti!

Käytetyt suojamaskit voivat levittää koronaa, kun niitä on heitelty luontoon. Miksi maskien hävittämisestä ei ole tiukkoja ohjeita?

Kyllä kunnat ja maakunnat osaavat hoitaa soteasiat ilman välistävetäjiä. Remmiin osaavat ihmiset. Kuinka joku mehiläinen voi tehdä työt halvem. Ja maksaa lääkäreille parempaa palkkaa. Tehdä vielä voittoa. Viedäkseen rahat pois Suomesta. En ymmärrä. Herätkää päättäjät.

Uosukaiselle ja muille päättäjille vinkki: kun lähdette hakemaan säästöjä sivistystoimeen, niin pistäkää aluksi virastosta ainakin puolet "johtajista" pihalle ja lopettakaa konsulttien kanssa sekoilu!

Lahti ei ole vuosikymmeniin voinut ylpeillä perusterveydenhuoltonsa toimivuudesta. Nyt on tehty kunnianhimoinen, hyvin valmisteltu ehdotus palvelujen parantamiseksi. Ja mitä tekee Lahti. Haluaa torpedoida hankkeen ilmeisesti ideologisista syistä! Kärsijöinä olemme me lukuisat palvelujen tarvitsijat. Hävetkää päättäjät!

Parvekkeella tupakkaa käryyttävät. Taitaa tulla sade kun on korsi porsaan suussa.

Eduskunta ja päättäjäthän. Nämä menot ja kulut keksii. Aina vaan uusia velvoitteta kunnil. Ja valtiolle. Pitäis ensin miettiä mistä rahat. Ei velkarahalla. Tyhmäkin osaa keksiä ehdotuksia menoihin.

Jopas sopan keittivät demarit ym. perässähiihtäjät! Kyllä pelottaa, miten saa hoitoa jatkossa! Pitääkö olla demari, että pääsee töihin hoitoalalle?

Kansanäänestys siitä, että kansanedustajista puolet pois. Suomen asiat ja kohtalo päätetään. Brysselissä. Onhan se jo nähty. Tulevat pokkana kotiin ja kehuvat: saatiinhan sentään hyvä sopimus. Vaikka puolet tulee velkaa Suomi-neidon hennoille hartioille. Voi miten meitä kansalaisia pidetään tyhmänä.

Kari Lempisen sanoin: Ideologiassakin pitäisi olla vastuu ihmisten palveluista!

Lahdessa käytävän sotekeskustelun pääasia on ollut digitalisaatio ja kustannustehokkuuus. Potilaiden hoidon tasosta ei ole mainittu sanaakaan eli se on sivuseikka. Älkää unta nähkö, että yksityisen puolen lääkärit istuisivat viikonloppujaan töissä. Kuinka moni yksityisistä on nyt esim. sunnuntaisin auki. Ja noi hoito-ajat mitä taas lupaillaan, kirjataan ne nyt ylös ja päättäjät vastuuseen virka-asemallaan jos ei luvatut asiat toteudu.

Kun seuraa tuota älypyörätien rakentamista, niin ei voi kun ihmetellä tekemisen hitautta. Onko syy hitauteen suunnittelussa vai tekijöissä?

Älytöntä pyörätietä rakennetaan kuin Iisakin kirkkoa, sillä erolla että Iisakin kirkko olisi jo tässä ajassa valmis!

Keskusta on muuttunut elistiseksi ja hierarkiseksi puolueeksi, nyky-Keskusta ei tavoita tavallisia ihmisiä.

Riikka Suominen, netti on täynnä näiden "avoimien suhteiden" onnettomia uhreja. Toisten naisten kertomuksia, kuinka ovat joutuneet turvautumaan jopa vuosia kestäneisiin terapioihin. Keskivertoihmisellä on tunteita muuallakin kuin haarojen välissä. Se kai erottaa meidät eläimistä.

Eeva Rautamäki (Mielipide 5.8.), jos olet tehnyt puolisosi suhteen huonon valinnan, niin älä yleistä.

Miksi uutisoidaan keskustapuolueen puheenjohtajista. Ei kiinnosta! Eikö ole ihan kepulaisten juttu.

Kyllä oli ennen hyvä Asikkalassa ja Hollolassa. Pääsi viikossa lääkäriin ja kokeisiin.

Missä on kaupungin lupaama speedwayrata?

Saanko minäkin ilmaisen terveydenhoidon ja ylläpidon jos lähden maahanmuuttajaksi toiseen maahan?

SUL:n puh.joht. Sami Itani on liian nuori käsittääkseen kuinka tärkeä Suomi-Ruotsi yu-maaottelu on. Se on jopa kiinnostavampi kuin olympiakisat. Kävin jo 50 luvulla Stadionilla katsomassa.

Mikä Lahdessa mättää? Demarit eivät todellakaan ole "köyhän kansan" asialla. Sote-Kiurun sote ei ole vielä eduskunnassakaan käsitelty. Aika kuluu ja palvelut vain huononee. Naapurikunnat kärsivät eniten. Verojen nostolla asia demareilla hoituu, sitten joskus.

Tämänkö sossut haluavat jatkuvan: 5 elokuuta soitettu lääkärin aikaa, niin aikaisin vapaa aika 17 syyskuuta? Ministerit puhuvat seitsemän päivän hoitotakuusta, heh heh...

R-kioski sallii samojen miesten istua tuntikausia terassillaan. Ei tee mieli mennä kahville. Kiertoa please!

Täyttä asiaa ESS 29.7. ja radio 5.8. korona-hoitajista ja päättäjistä.

Pääministeri Marin todella itsekäs ei osallistunut edes oman isänsä hautajaisiin.

Kun raakaöljyn hinta nousee nykyisestä matalasta tasosta, nousee verokin suhteessa. Kaikkien Duunarille kuljetettavien tavaroiden hinta nousee. Ruoasta lähtien. Muista kiittää silloin!

Poliittinen ajojahti Haavistoa kohtaan, sanoo Soininvaara? Ei KRP turhaan ota juttuja tutkittavaksi. Valtakunnansyyttäjän (Vihr.) ponnisteluista huolimatta, vielä toistaiseksi Suomi on oikeusvaltio. Juuri ja juuri...

Jos FC Lahti ei halua voittaa jalkapallo-ottelua, kannattaa pitää hyvässä kunnossa oleva vahid hambo vaihdossa ja pelin jälkeen manata kun kukaan ei tee maalia!!!

Osmo Soininvaaran ulostuloa ESS 5.8.20 en käy kommentoimaan, vaan se muistutti kymmenkunta vuotta sitten hänen tekemästään Hartolan liikenneselvityksestä. Soininvaaran lopputulema oli raitiotieliikenne alle 3000 asukkaan harvaan asuttuun Hartolaan. Siispä raitiotietä odotellessa terveiset Hartolasta.

Koulusäästöistä: tutkisiko joku, esim ESS toimittaja, kuinka paljon virkahenkilöitä on hallinnossa? Aluerehtorit - eivät olleet ennen tarpeen. Opet ja avustajat ovat aina.

Olin viikonloppuna sukuloimassa Ruoriniemessä ja olin nukkumassa kun aivan järkyttävä musiikki alkoi pauhaamaan ja lapsetkin heräsi mekkalaan. Onko Lahdessa pidennetty meluaika, kun yleensä yleinen hiljaisuus alkaa klo 22? Tehkää jotakin melulle, en voi olla ainut ketä meteli häiritsi.

Olisiko Suomen haitallisin vieraslaji valkohäntäpeura? Se tuotiin Amerikasta 1934 riistalajiksi. Nyt metsästäjät ovat kasvattaneet kannan 100 000:een. Punkkien levittäjänä ykkönen.

Satu Äijälä: Mitä, jos kotonatartuntojen lisääntyminen onkin johtunut maskien huolimattomasta käytöstä? Ovatko ne luoneet väärän turvallisuuden tunteen?

Miten meni järjestäjien mielestä sunnuntain jalkapallo-ottelussa se kuulutuksissa ja valotaululla mainittu katsojien turvavälien pito? Miksi aurinkokatsomo ei ollut käytössä?

Olen tietoinen, että viranomaiselle lähettämäni kirjeet lähetettiin sinulle, tarkoituksella. Toivon, että olet ymmärtänyt asian.

Krista Kiuru, sote-uudistuksen jarrumies. Hieronut asiaa jo kaksi hallituskautta saamatta mitään aikaiseksi. Nyt kun Päijät-Hämeen kunnat näyttää mallia muillekin, niin eikös Lahden sosialistit ole jarrumiehenä Kiurun kaverina. Perhana kun ottaa ohimoon.

Kuka vastuuton aikuinen laittaa pienen, ehkä juuri koulunsa aloittavan pojan yksin Metsäkankaalla harjunreunalle ulkoiluttamaan itseään isompaa/voimakkaampaa koiraa, vaikka kuinka se olisikin luonteeltaan lempeä? Vaikeaa pojan tuntui olevan koiran hallinta, joka hajujen perässä kulki. Entäpä jos vastaan olisikin tullut tilanne, että joku ei-niin-lempeärotuinen koira olisi lähestynyt poikaa ja koiraa? Mitä pikku poika olisi pystynyt tekemään?

Tasa-arvoako City Sokoksessa? Kaksi papparaista etsii partavettä. Toinen vanhaa kunnon Tabaccia ja toinen Chanel-merkkistä. Kumpikaan ei pienestä, melkeinpä piilotetusta hyllyköstä näitä löydä. Toisen sukupuolen voiteille ja muille litkuille näkyy kyllä olevan tilaa ja valikoimaa miltei koko alakerta.

Hykyn johdolla nerokas suunnitelma siirtää veronmaksajien rahat yksityiselle yhtiölle. Miksiköhän ideaa ei ole kopioitu missään muussa kuntayhtymässä?

Lempisen kliinikon taidoista en tiedä enkä potilaiden hoidosta hänen suhteen .. mutta nyt tämän hänen kuvaaman digiloikan myötä voin kuvitella sen olevan täysin olematonta.. olisiko aika katsoa peiliin ja hyvästellä phhyky... sekä politiikka!

Korona tartunnoista,että uusia tartuntoja lisää. Kaikkiaan nyt näin paljon. Miksei kerrota paljonko näistä parantuneita. Onko nyt uudet tartunnat näitä jotka eivät ole jo aikaisemmin sairastaneet. Kokonaisuuskuvasta ei tiedoiteta.5,5milj. väkiluvusta.

Hei optikkoliikkeet, missä maskit? Myymälässä ei yhdelläkään työntekijällä, ei riskiryhmällä asiaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.