Näppis: Kysyin jo keväällä, kuka ne käytetyt maskit siivoaa, kun niitä on jo nyt kulkuväylien varrella, samoin hanskoja kauppojen pihoilla ja muualla.

Vihdoinkin lausuttu ääneen asiantuntijoiden tietämä fakta: korona leviää hengitysteitse ja siksi kunnon hengityssuoja välttämätön.

Toivottavasti sitä maskisuositusta harkitaan todella huolellisesti. Kysyin jo keväällä vastaavassa tilanteessa, kuka ne käytetyt siivoaa, kun niitä on jo nyt kulkuväylien varrella, samoin hanskoja kauppojen pihoilla ja muualla. Tuskin tämä roskaamaan oppinut kansa niitäkään roskikseen laittaa.

THL edelleen lähettää tv-tietoiskua, jossa esiintyy parrakas tatuoitu mies. Partahan on ristiriidassa THL:n tulevan maskisuosituksen toimivuuden kanssa. Pyysin kirjallisesti THL:ltä vakuutusta siitä, ettei tatuointiväriaineista ole kellekään kansalaiselle terveydellistä vaaraa...mutta en tietenkään saanut vastausta. THL:n voisi korvata HUS sivuhommanaan.

Sanna Marin ehti viettää häänsä Kesärannassa. Vaalien jälkeen paikka olisi ollut muualla. Nokkelaa.Sanna Marin ehti viettää häänsä Kesärannassa. Vaalien jälkeen paikka olisi ollut muualla. Nokkelaa.

Veneetkin on rekisterissä! Helppo verottaa ja nykypäivää myös se!!!

Onko risukasa oikea paikka haudalta poistetuille kiville, joissa on näkyvissä nimet. Viimeisin hautaus tehty 21 vuotta sitten. Näin Sysmän Nuoramoisissa.

Työurien pidennys: Ilmeisesti valtiolle tulee halvemmaksi maksaa nuorille työttömyyskorvausta kuin vanhuksille eläkkeitä. Siksi ikääntyneille ehdotetaan työuran jatkamista. Ja jos hyvin käy (valtion kannalta) ei eläkettä tarvitse maksaa lainkaan kun kuolo korjaa.

Kuinka yhteisyrityksellä voidaan pienentää sotemenoja? Mehiläinen on voittoa tavoitteleva yhtiö.

Paska on paskaa, oli se sitten koiran tai hanhen. Vastuita ei tule siirtää, hanhien osalta vastuu on ELY- keskuksen ymmärtämättömillä virkamiehillä. Lahden kaupunki: "väistä tarvittaessa", eipä tule moista tarvetta!

Jos et osaa ajaa rajoitusten mukaan 50 km vaan ajat 30 km niin jää kädetön ja aivoton kotiin äläkä tule tien tukoksi

Pidä nyt se koiras kiinni! Pieni lapsi pelkää vaikka kuinka sanot "ei se mitään tee", kuuluisia viimeisiä sanoja?

Nyt ministerimme ja muut Lahen päihdeongelmista huolestuneet saattehan myös tapahtumaan konkretiaa? Ratista kiinnisaatujahan on viimevuotisesta reippaasti enemmän! Lohetkin merkataan kätevästi siru niskaan!

Nyt. Pitäisi. Laittaa. Rajat. Kiinni. Vain. Pakolliset. Matkat. Sallitaan. 2Viikon. Karanteeni. Tulijoille. Korona. Leviää. Taas.

Henkilö, joka Orimattilassa "lainailet" haudoilta kukkamaljakoita (arvo n.1,8?).Voisitko joskus palautella niitä, minulla on varasto tyhjä.Kiitos.

Sami Korkiakoski on niin osuva kirjoittaja, että ilman muuta aina tilaa lehdessä löytyy.

Opiskelijoiden ykkösvaatimus on psygologien määrä? Nyt kannattaisi puuttua juurisyihin. Puhelimeen tuijotus on jo vaaraksi liikenteessäkin. Voisi ottaa oikeat asiat puheeksi!

Hamilton on kyllä voitettavissa, mutta Mersu ei, sarjassa on muutama kuljettaja, jotka voittaisi.

Nyt kun Lahti on Eurooopan ympäristökaupunki niin kannattaisi hakea maailman ympäristökaupungiksi. Koska Lahti on ainoa kaupunki, mikä on rakentanut uimarannat ja puistot valkoposkihanhille ja sataman lokeille.

Kaksi 30+ pitkää hoikkaa miestä klo 20.50 Jkylän Onnibussille Lahdesta sanoi 'toi käy täällä tosi useasti'. Saiskos mitenkä sitä tulla kotiin rauhassa?

Erhola voi olla kuinka päijäthämäläinen, mutta PHHYKY ei ole osakkeenomistajien lypsylehmä.

Olin ennen tehtaissa töissä, nyt niitä töitä ei enää ole. Nyt olen siivousfirmassa, hyppään paikasta toiseen. Pelkään omaa jaksamista, työikää vielä 10v. Mutta ei ole muutakaan, jaksaa pitää. Alan vaihto käynny mielessä, en vaan ole lukuihminen. Vaikeeta on.

Hollolan päättäjät. Muistakaahan perjantain yhtymäkokouksessa, että kuntalaiset eivät halua Hykyn ja Mehiläisen kimppaa.

Outoa, että Hykyn johto aikoo päättää ulkoistuksesta vastoin suurimman omistajansa tahtoa. Ei onnistuisi yritysmaailmassa!

Tasoituksen nostaminen vuodessa 14:stä 21:een on huijausta. Händärihuijari, ettäs kehtaat!

Just niin Jyrki Joensuu! Tiirismaan kuntayhtymä oli malliesimerkki hienosti toimivasta terveyskeskuksesta. Miksi piti alkaa keksiä pyörää uudestaan. Nyt osat hajallaan ja kansalaiset kärsivät. Kansanterveystyö kunniaan, yksityiset kilpailkoon keskenään.

Jyrki Joensuu kirjoittaa pelkkää asiaa terveydenhuollon tilanteesta mielipide sivulla 4.8 tiistaina. Raha se on, joka riitelee, viis kansalaisten todellisesta terveystilanteesta.

Jyrki Joensuulla on rohkeutta kirjoittaa asiat niin kuin ne ovat.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.