Heinolan lintutarhalla on esillä maalattujakin lintuja

Jussi Saarijärven maalaus Kurjet. -

Anne Honkanen

Heinolan lintutarhalla on avautunut taidenäyttely, joka esittelee asikkalalaisen Jussi Saarijärven lintuaiheisia akryylimaalauksia. Näyttelyn voi tutustua lintutarhan aukioloaikoina 31.8. asti.

Siiveniskuja-näyttelyssä pääosassa ovat erilaiset linnut: pöllöt, kuukkelit, kurjet (kuvassa), joutsenet, korpit, hanhet ja pyyt. Saarijärvi on tiedotteen mukaan pyrkinyt löytämään jokaisen kuvaamansa lajin omimman olemuksen.

Saarijärvi on syntyisin Ranualta, ja hän on työskennellyt kuvataideopettajana Oulussa ja Kuusamossa sekä asunut Asikkalassa vuodesta 2012 lähtien.

Luonto ja eläimet, erityisesti linnut, ovat aina olleet hänen taiteellisen mielenkiintonsa kohteena.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Vili Uuskallion näkökulma: Yhtymän johto onnistui, mutta sitten Lahti veti maton alta
  2. Ihmismassa täytti Lahden markkinat, turvavälit unohtuivat vilskeessä
  3. Lahden keskustaan avataan kokkeja myöten venäläinen ravintola
  4. Tukkirekka paloi hinauskuntoon Messiläntiellä Lahdessa
  5. Yle: Seitsemän pelaajaa ulkona Pelicansin harjoituksista lomautusten vuoksi
  6. United Brotherhoodin johtajaksi epäillyn miehen mukaan jäsenten huumeidenkäytön valvominen virtsatesteillä oli veljeyttä: "Pidetään toisista huolta, kun joillain lähtee vähän laukalle"
  7. Radiomäellä järjestetään yhteislaulutilaisuus – luvassa Leevi and the Leavingsin hittejä
  8. Vesa Mäkäläinen näki mainoksen Orimattilan Hennasta moottoritietä ajellessaan, ja alueen katsastuksen jälkeen unelma omakotitalosta alkoi muuttua todeksi: "Viikonloppuna olisi tarkoitus jäädä yöksi ensimmäistä kertaa"
  9. Suuri helpotus: Pippon kartingradalla ajetaan jatkossakin, mutta Lahden kaupunki vaatii Lahden FK-kerholta isoja investointeja
  10. Asettuuko Juha Rehula ehdolle keskustan varapuheenjohtajaksi? "Kiinnostusta on ollut, mutta ihan muut asiat ratkaisevat ehdokkuuden"
  11. Lukijalta: Kouluilta vaaditut miljoonasäästöt ovat mahdottomuus
  12. Kahden auton peräänajo Nelostiellä Lahdessa – liikenne sujuu taas normaalisti
  13. THL: Suomessa on todettu vuorokaudessa 29 uutta koronavirustartuntaa
  14. Lahdessa päästään jälleen maistelemaan käsityöläisoluita, Suuret Oluet – Pienet Panimot tuo viikonloppuna satamaan 13 panimoa
  15. Hilkka Kemppi pyrkii keskustan varapuheenjohtajaksi

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.