Maan suurimman lammasteurastamon omistus uusiksi Orimattilassa

ESS

Orimattilassa sijaitsevan Vainion Teurastamon omistuspohja muuttuu. Omistus siirtyi keskiviikkona tehdyllä yrityskaupalla kokonaan yhtiön pääosakkaalle Henri Vainiolle. Hän aloitti samalla myös yrityksen toimitusjohtajana.

Vainiosta tuli jo yhtiön pääosakas vuonna 2015 sukupolvenvaihdoksen myötä. Tuoreella kaupalla omistuksestaan luopui Miikka Depner, joka oli perustamassa yritystä Hannu Vainion kanssa vuonna 2010. Depner on toiminut alusta asti yrityksen toimitusjohtajana ja osakkaana 30 prosentin osuudella.

Tiedotteen mukaan Depner jatkaa yrityksen palveluksessa vielä kaksi vuotta.

Vainion Teurastamo on Suomen suurin lampaiden teurastaja. Siellä teurastetaan vuosittain yli 16 000 lammasta ja karitsaa. Lisäksi tiloissa teurastetaan vuosittain noin 4 500 nautaa. Teurastamon liikevaihto oli päättyneellä tilikaudella yli viisi miljoonaa euroa ja työntekijöitä 6-10, sesongin mukaan.

Teurastamo jopa kolminkertaistaa tuotantonsa Orimattilassa

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut